ATTE KAJOVA
Entinen Miss Suomi on kohdannut terveydellisiä haasteita.
, 55, kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 1993. Samana vuonna hän nousi lavalle Meksikossa järjestetyissä Miss Universum -kilpailuissa, sijoittuen upeasti kymmenen parhaan joukkoon.
Missivuotenaan Tarjasta tuli eturivin julkkis. Hän oli tuttu näky Seiskan sivuilla etenkin 1990-luvulla.
Poliisit noutivat
kotimaa
23.3. 10:30
Miss Suomen raju aamuherätys – poliisit noutivat
Miss Suomi Tarja Smura oli sekä median että verottajan silmätikkuna 30 vuotta sitten.
Hauras elämä
Tarja on yhä tuttu näky julkisuudessa, joskin huomattavasti harvemmin kuin menneinä vuosikymmeninä. Nykyisin kaunotar työskentelee hoitoalalla.
Tarja ja Markus Haapasalo Seiskan synttäreillä syksyllä 2022.
Kai Joronen
Lehtien lisäksi Tarja kertoo työstään aika ajoin myös sosiaalisessa mediassa. Alkusyksystä hän julkaisi koskettavan tekstin, jossa paljasti erän potilaansa menehtyneen. Tarja sai kunnian olla paikalla myös lähdön hetkellä.
kotimaa
6.1. 14:00
Muistatko? Tarja Smura oli aikansa kohumissi – yritti kansanedustajaksi
Vuosi 1995 alkoi viihteen maailmassa vauhdikkaasti.
– Mikään ei ole niin hauras kuin elämä, Tarja kirjoitti julkaisussaan.
Kävelykepit tueksi
Elämän epävarmuus näkyy myös Tarjan tuoreessa somejulkaisussa. Ex-missi kertoi maanantaina (13.10.) joutuneensa turvautumaan kävelykeppeihin.
kotimaa
18.5.2024 16:30
Mitä ihmettä? Tarja Smura esitteli yllättävän nukkumapaikkansa
Ex-missin mieltymykset yllättävät.
Tarja julkaisi kuvia apuvälineyksiköstä, josta hän kertoo kepit noutaneensa. Yhdessä otoksista hän istuskelee sohvalla kepit vierelleen nostettuna.
– Näillä nyt könkkäsen jonkin matkaa, hän kirjoittaa.
”Sisulla mennään”
Ilmeisesti kyse ei kuitenkaan ole mistään vakavammasta. Tarja kuvailee julkaisussaan vaivaansa pikkuvammaksi.
kotimaa
19.10.2021 07:16
Tarja Smura kohuerosta: Renny Harlin lähetti laskun lakanoista!
– Harmitusta ei kuitenkaan poista, mutta sisulla sitä mennään, kuten aina, Tarja toteaa julkaisussaan.
Seiska yritti tavoittaa Tarjaa siinä onnistumatta.
Jos upotus ei näy, näet julkaisun täältä.