Ukrainalle suunnattu sotilasapu on laskenut jyrkästi viime kuukausina, käy ilmi saksalaisen Kiel-instituutin 14. lokakuuta julkaisemasta raportista.
Apu väheni heinä- ja elokuussa, vaikka käyttöön oli otettu PURL-ohjelma (Prioritized Ukraine Requirements List), jonka puitteissa eurooppalaiset Nato-liittolaiset voivat hankkia Yhdysvalloista aseita Ukrainalle. Ensimmäinen PURL-ohjelman mukainen asetoimitus oli saapunut Ukrainaan kuukautta aiemmin, Suspilne-media kertoi syyskuussa Nato-lähdettä siteeraten.
– Sotilasavun väheneminen heinä-elokuussa on yllättävää. Naton PURL-aloitteesta huolimatta Eurooppa on vähentänyt kokonaispanostaan sotilaalliseen tukeen. Ratkaisevaa on nyt se, miten numerot kehittyvät syksyllä, sanoo Kiel-instituutin tutkimusjohtaja Christoph Trebesch Kyiv Independent-lehden mukaan.
PURL allekirjoitettiin Yhdysvaltain ja Naton välillä 14. heinäkuuta. Suurin osa Ukrainalle annetusta sotilasavusta on toimitettu uuden aloitteen kautta, mutta määrä ei ole yltänyt aiempien kuukausien tasolle. Heinä–elokuussa Ukrainan saama sotilasapu oli 43 prosenttia pienempi kuin vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Tämän vuoden alussa USA lopetti uusien sotilasapupakettien toimittamisen ja Ukrainan liittolaiset Euroopassa ryhtyivät paikkaamaan aukkoa. Kiova saikin tasaisesti tukea vuoden ensimmäisellä puoliskolla ja se jopa ylitti edellisvuosien määrät, Kiel-instituutti on selvittänyt.
Kesällä suunta kuitenkin kääntyi: Euroopasta Ukrainaan virtaava sotilasapu väheni 57 prosenttia heinä- ja elokuussa, vaikka maat jatkoivat osallistumista Naton PURL-ohjelman kautta.
– Taloudellisen ja humanitaarisen tuen kokonaismäärä on pysynyt suhteellisen vakaana, jopa ilman Yhdysvaltojen panosta, Trebesch kertoo.
– Nyt on ratkaisevan tärkeää, että sama vakaus ulottuu myös sotilaalliseen tukeen, sillä Ukraina on riippuvainen siitä puolustuksensa ylläpitämiseksi, hän jatkaa.
Useat Euroopan maat ovat luvanneet lisätukea Ukrainalle PURL-ohjelman kautta. Tanska on varannut siihen noin 90 miljoonaa dollaria, Ruotsi noin 275 miljoonaa dollaria ja Norja noin 135 miljoonaa dollaria. Alankomaat rahoitti ensimmäisen tukipaketin 590 miljoonalla dollarilla, ja Saksa on luvannut Ukrainalle 500 miljoonan dollarin lisäavun.
EU on laskenut tarvitsevansa noin 133 miljardia euroa Ukrainan tukemiseen.
LUE MYÖS:
”Tilanne on vakava” – Lännelle rankka varoitus Ukrainasta
Poimintoja videosisällöistämme