Kiinan vienti suoraan Yhdysvaltoihin on romahtanut, mutta se ei kerro koko totuutta. Eurooppa saa nyt osansa USA:n ongelmista, sanoo tutkija.

Infograafinen kuva kertoo: Kiinan vienti Usa:han laskenuut vuodessa 33%, mutta kasvanut Asenan-maihin +23% ja AU:hun +10%

Avaa kuvien katselu

Kiinan vienti Yhdysvaltoihin on laskenut vuodessa 33%, mutta kasvanut Aseaan-maihin +23% ja Afrikan unionin maihin +10%. Kuva: Eetu-Mikko Pietarinen / Yle

Yhdysvaltojen Kiina-tullit ovat olleet voimassa keväästä lähtien, mutta Kiinan vienti sen kuin vain porskuttaa.

Uusimmat tilastot ylittivät odotukset selvästi – Kiinan viennin arvo kasvoi dollareina laskettuna runsaan kahdeksan prosenttia vuotta aiemmasta.

Yhdysvaltojen Kiinalle asettamat tullit ovat nousseet presidentti Donald Trumpin kaudella jo 35 prosenttiyksikköä, mutta Kiinan talous on osoittautunut kestävämmäksi kuin moni ennakkoon arvioi, sanoo Capital Economicsin analyytikko Julian Evans-Pritchard uutistoimisto Reutersille.

Tästä huolimatta Kiina on ottanut järeät keinot käyttöön.

Viime viikolla se kertoi laajoista harvinaisten maametallien vientirajoituksista. Se voisi sotkea globaaleja toimitusketjuja pahanpäiväisesti autoteollisuudesta vihreään energiaan ja ilmailualaan.

Viime viikon lopulla Trump puolestaan vastasi Kiinalle ja uhkasi sitä sadan prosentin lisätulleilla. Näin raskaan sapelin kalistelu sai pörssikurssit Yhdysvalloissa roimaan laskuun.

Markkinat rauhoittuivat taas maanantaina. Myös Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen arvioi, että kyseessä oli vasta Trumpin varoituslaukaus.

– Mielestäni se oli uhkaus Kiinalle siitä, mitä voisi tapahtua, jos Kiina ottaa käyttöön sellaiset vientirajoitteet, joista se viime viikolla ilmoitti.

Näin Iikka Korhonen selittää kiinalaista tullien väistökuviota

Korhosen mukaan Kiinan esittämä uhkaus tarkoittaa käytännössä sitä, että Kiina voisi rajoittaa vientiä myös sellaisilta ei-kiinalaisilta yrityksiltä, jotka käyttävät tuotteissaan tai niiden komponenteissa harvinaisia kiinalaisia maametalleja.

Linjaus kuulostaa ehkä ankaralta, mutta Korhonen muistuttaa, että toisaalta Yhdysvallatkin rajoittaa jo nyt sitä, missä tuotteissa ulkomaiset yritykset voivat käyttää kaikkein edistyksellisimpiä amerikkalaisia puolijohteita.

Tulleja voi kiertää

Vaikka Kiinan vienti on jatkanut kasvuaan, on tullisodan kostonkierre pakottanut sen hakemaan luovia ratkaisuja.

Kiina on välttynyt tullien rajuimmilta vaikutuksilta kahdesta syystä.

Tilastot kertovat, että tullit kyllä tepsivät ja Kiinan vienti Yhdysvaltoihin on romahtanut. Elokuussa pudotusta oli peräti kolmasosa ja viime kuussa yli neljäsosa vuotta aiemmasta.

Mutta tämä on vasta osa-totuus.

Kiina on onnistunut siirtämään tuotantoaan maansa rajojen ulkopuolelle ja siten lieventämään Yhdysvaltojen rajujen tullien vaikutusta. Esimerkiksi tuotteiden kokoonpanoa on siirretty Vietnamiin, Thaimaahan ja muihin ASEAN-maihin. Sieltä vienti USA:an onnistuu alemmalla tullitasolla.

Tilastot kertovatkin, että Kiinan vienti ASEAN-maihin nousi elokuussa noin neljänneksen ja viime kuussakin kuudesosan vuotta aiemmasta.

USA:n tulli kärsii leikkauksista

Luulisi Yhdysvaltojen tullille olevan helppoa huomata, jos kiinalainen tuotanto vain kierrätetään Yhdysvaltoihin naapurimaan kautta. Keksintö ei ole edes uusi. Tällaista kierrätystä tehtiin jo Trumpin ensimmäisellä kaudella.

Yhdysvallat on asettanut esimerkiksi Vietnamille 20 prosentin tullin. Sen sijaan kiinalaisille kauttakulkutuotteille tulli onkin jo 40 prosenttia.

Korhosen mukaan kauttakulkutuotteiden tunnistaminen ei ole aivan helppoa.

– Se on sellaista etsiväntyötä tietää missä kohtaa kiinalaiset firmat tuovat vaikkapa Vietnamiin kokoonpanoa. Ja kun Yhdysvalloissa on ollut budjettileikkauksia ja vähennetty väkeä, se näkyy myös Yhdysvaltain tullin toiminnassa. Sieltä on paljon kokenutta väkeä saanut potkuja.

Toinen syy siihen, että tullit eivät ole hyydyttäneet Kiinan vientiä, liittyy valuuttaan. Kiinan yuanin arvo on laskenut tänä vuonna noin kahdeksan prosenttia. Se tekee dollareina ja euroina maksettavat tuotteet halvemmaksi.

Tämä heijastuu Eurooppaan ja Suomeen.

– Vienti EU:hun on ollut myös voimakkaassa nousussa. Osittain se ongelma, mitä Yhdysvalloilla on ollut, kiertyy myös meidän muiden ongelmaksi, Korhonen sanoo.

Kiinan tuonti EU-maihin on kasvanut kymmenen prosenttia siitäkin huolimatta, että Euroopassa talous on ollut nihkeässä vedossa.

EU on asettanut kiinalaisilla sähköautoille ja teräkselle polkumyyntitulleja. Korhonen pitää niitä perusteltuina ja kansainvälisen kauppaoikeuden mukaisina.

Korhonen odottaa, että Kiinan EU-viennin kasvu tulee lähiaikoina jatkumaan.

– Se tulee olemaan edelleen voimakasta. Kiinan renminbi on heikentynyt niin paljon euroon nähden, että pelkästään sillä kiinalaisfirmat saavat kilpailuetua, Suomen Pankin Iikka Korhonen ennustaa.