Puuttumisen taustalla oli kaksi syytä: Palkoaho käsittelee työssään Gazaa ja siihen liittyvää politiikkaa, ja päivityksiin liittyi voimakas tunneilmaisu.

Helsingin Sanomien päätoimittajan Erja Yläjärven mukaan kyseessä ei ollut varoitus, huomautus eikä puhuttelukaan. Meeri Utti

Helsingin Sanomat puuttui toimittajansa Milla Palkoahon Palestiinaa käsitteleviin sosiaalisen median kirjoituksiin, kertoo Journalisti-lehti.

Palkoaho kirjoitti yhdessä Instagram-julkaisussaan, että poliitikot ”kyllä tietävät”, mitä maailmalla tapahtuu – niin kuin Sudanin ja ilmastonmuutoksenkin kohdalla – ja kansallisvaltiot valitsevat tehdä ”tasan sen verran, mikä sopii omiin taloudellisiin ja poliittisiin intresseihin”.

Hän julkaisi päivityksiä julkisella Instagram-tilillään, jolla on lähes 4 800 seuraajaa.

– Tuli niin sanotusti sanomista siitä, että ei pitäisi tähän tyyliin postailla, Palkoaho sanoo Journalistille.

Hänen mukaansa syitä puuttumiseen on kerrottu kaksi: se, että hän käsittelee toisinaan toimittajana työssään Gazaa ja siihen liittyvää poliittista toimintaa, sekä päivitykseen liittynyt voimakas tunnelataus.

– Mielestäni niissä postauksissa ei ollut sillä tavalla raflaavia mielipiteitä, että en olisi voinut esittää niitä kolumnissa tai analyysissä, Palkoaho kertoo.

Palkoaho pitää asiasta toimituksessa käymiään keskusteluja rakentavina.

Helsingin Sanomien päätoimittajan Erja Yläjärven mukaan kyseessä ei ollut varoitus, huomautus eikä puhuttelukaan.

Toisaalta Yläjärvi pitää selvänä, että yleisön näkökulmasta Helsingin Sanomien toimittaja on myös vapaa-ajallaan Helsingin Sanomien toimittaja.

Helsingin Sanomille on ”hirvittävän tärkeää” näytt ää riippumattomalta yleisön silmissä, hän sanoo.