Juha Ristamäki
Raskaat sopeutukset ovat edessä ja välttämättömiä, mutta vasemmistoliitto pyrkii ottamaan niihin etäisyyttä, kirjoittaa Juha Ristamäki.
Tänään klo 21:33
Puheenjohtaja Minja Koskela vasemmistoliiton kesäkokouksessa. Jari Hanska
Tiistai oli historiallinen päivä suomalaisessa politiikassa. Yhdeksästä eduskuntapuolueesta kahdeksan oli sitä mieltä, että Suomeen on vihdoinkin tarpeen säätää jarru julkisen talouden velkaantumisen suitsimiseksi.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn tervehti sopua ilolla, vaikka sanoikin sen tulleen ”suoraan sanoen turhan myöhään”.
– Tiedossa on, että emme ei voi velkaantua nykytahtiin ilman, että hyvinvointivaltiomme perusta murenee pala palalta. Selkä oli jo melkein seinää vasten, kun sopu nyt vihdoin saavutettiin, pääjohtaja Rehn totesi tiistaina.
Kyse on niin sanotusta velkajarrusta, eli säännöistä, joilla puolueet sopivat velkaantumisen hillitsemisestä tulevilla vaalikausilla.
Ideana on, että tulevaisuudessa velkajarruun sitoutuneet eduskuntapuolueet sopivat jo ennen vaaleja yhdessä, kuinka paljon seuraavan hallituksen tulisi tasapainottaa julkista taloutta. Seuraavan hallituksen tavoite määritellään loppuvuodesta 2026.
Vaaleissa, eli seuraavan kerran keväällä 2027, puolueet voivat kertoa, millä keinoin ne tavoitteen saavuttaisivat.
Normaalisti homma menee niin, että mitä oikeammalla puolue on, sitä enemmän se tasapainottaisi leikkaamalla, mitä vasemmalla se on, sitä enemmän nostamalla veroja.
Vaalien jälkeen muodostettava hallituskoalitio tekee sitten kompromissin siitä, kuinka leikkaukset ja veronkorotukset tasapainotetaan. Joka tapauksessa tavoite on jo ennen vaaleja kirkkaana mielessä.
Velkajarrun myötä synnytetään myös uusi parlamentaarinen ryhmä, joka määrittelee kahdeksan vuoden sykleillä sen, kuinka paljon Suomella voi olla julkista velkaa.
Koko velkajarrun taustalla ovat EU:n finanssipoliittiset säännöt, jotka sallivat korkeintaan 60 prosentin velkasuhteen ja kolmen prosentin vuosittaisen alijäämän.
Kahdeksan eduskuntapuoluetta sopivat nyt vielä tiukemmasta kansallisesta tavoitteesta, sen mukaan Suomen julkisen talouden velkasuhde pyritään pitkällä aikavälillä painamaan 40 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Kaikki ymmärtävät, kuinka kovia tavoitteet ovat, mutta tärkeintä on, että nyt on yhdessä sovittu menettelytapa tiedossa julkisen talouden pelastamiseksi.
Vasemmistoliitolle velkajarru ei käy.
Puolueen puheenjohtajan Minja Koskelan mukaan puolue jakaa tilannekuvan Suomen velkaantumisesta, mutta että luodut kansalliset säännöt vaikeuttavat toimintaa eri suhdanteissa.
Vasemmistoliitto on kuitenkin sitoutunut EU:n finanssipoliittisten sääntöjen viemiseen lainsäädäntöön.
Se tarkoittaa seuraavalla vaalikaudella 6-7 miljardin euron sopeutusta. Kansalliset tiukemmat säännöt tulevat voimaan vasta 2031, jos julkinen talous on saatu kääntymään EU:n vaatimaan tavoitteeseen.
Suomeksi sanottuna vasemmistoliiton toiminta on pikkunäppärää politikointia ja taktikointia – raskaat sopeutukset ovat edessä ja välttämättömiä, mutta vasemmistoliitto pyrkii ottamaan niihin etäisyyttä.
Koska punavihreält ä puoluekentältä SDP ja vihreät kantavat vastuuta julkisesta taloudesta ja ovat mukana velkajarrussa, vasemmistoliitto pyrkii iskemään näiden puolueiden vasemman siiven kannattajiin ja profiloitumaan ainoana todellisena vasemmistopuolueena.
”Täällä vasemmalla on välillä yksinäistä”, vasemmistoliiton puheenjohtaja Koskela mainosti jo tiistaina sosiaalisessa mediassa.
Talous ja turvallisuus ovat seuraavienkin hallitusten tärkeimmät asiat. Näissä asioissa kaikkien hallitukseen haluavien puolueiden pitää pystyä kantamaan vastuuta.
Siksi nyt on vaikeaa nähdä, miten puolue, joka ei kaikkien muiden eduskuntapuolueiden tapaan sitoudu velkajarruajatteluun kokonaisuudessaan, voisi olla seuraavissa hallituksissa.
Orpon hallitusta seuraavaan hallitukseen vasemmistoliitto voisi toki pyrkiä, koska sen aikana tiukempi kansallinen velkajarru ei ole vielä voimassa.
Vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja, jo edesmennyt Outi Ojala sanoi aikanaan osuvasti: ”Vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä”. Tähän ajatteluun olisi nykyisenkin vasemmistoliiton hyvä sitoutua muiden eduskuntapuolueiden tapaan.