Pohjois-Lapissa voi tänään keskiviikkona esiintyä kovia tuulenpuuskia.


Kuuran kuorruttamat aamut voivat Forecan mukaan saapua myös Etelä-Suomeen loppuviikosta. Kuvituskuva. KIM LUDBROOK, AOP
Syyslomaviikon sää etenee vaihtelevissa merkeissä: viikon edetessä yöpakkaset saapuvat etelään asti, ja päivät vaihtelevat aurinkoisen ja sateisen sään välillä. Osassa maata tuulenpuuskat yltävät paikoin koviksi.
Jäämerelle saapuu lännestä syvenevä matalapaine. Forecan sääblogin mukaan vaikutukset näkyvät Suomenkin säässä.
Matalapaineesta johtuen keskiviikkona päivä on ajankohtaan nähden lämmin myös pohjoisessa. Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaan rannikolla lämpötila saattaa ylittää vielä 10 astetta.
Tuuli voimistuu keskiviikkona Suomen pohjoisosissa. Pohjois-Lapin puuskat voivat ylittää 14 metriä sekunnissa. Lappiin leviää hajanainen sadealue. Maan eteläosissa pilvipeite rakoilee ja lämpötilat vaihtelevat noin 5–10 asteen välillä.
Torstain vastaisena yönä lämpötila laskee Pohjois-Lapissa nollan tuntumaan. Lapin länsi- ja pohjoisosissa sateet voivat jo torstaina Forecan mukaan tulla lumena.
Torstain aikana tuulenpuuskat voivat Lapissa ja länsirannikolla yltää jopa 20 metriin sekunnissa. Maan etelä- ja keskiosissa on monin paikoin aurinkoista ja lämpötilat kohoavat ennusteiden mukaan päivällä 10 asteen tuntumaan.
Perjantain vastaisena yönä lämpötilat laskevat pakkasen puolelle eteläistä Suomea myöten. Päivä on ennusteiden mukaan kuitenkin laajalti aurinkoinen ja poutainen, lämpötilat kohoavat etelässä näillä näkymin 6–9 asteeseen.
