Alkoholin kulutus on silti ollut jo pitkään laskusuuntainen Suomessa.

Avaa kuvien katselu
Suomessa kuolee enemmän ihmisiä alkoholiin kuin ennen vuoden 2018 alkoholilain uudistusta. Kuva: Petri Niemi / Yle
Alkoholikuolemien määrä on kääntynyt viime vuosina kasvuun, vaikka alkoholin kulutus Suomessa on jo pitkään ollut laskusuuntainen, kertoo Uutissuomalainen (USU). Ennen vuoden 2018 alkoholilain uudistusta myös alkoholista johtuvien kuolemien määrä oli ollut pitkään laskussa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Pia Mäkelä ei osaa kertoa USU:lle tarkkaa syytä siihen, miksi alkoholin kulutuksen ja kuolleisuuden trendit ovat keskenään ristiriitaiset. Hän kuitenkin toteaa, että erolla on todennäköisesti jonkinlainen yhteys vuoden 2018 lakimuutokseen.
Vuoden 2018 alkoholilaki nosti muun muassa päivittäistavarakaupassa myytävien juomien alkoholipitoisuuden enimmäismäärän 4,7 prosentista 5,5:een. Viime vuonna raja nostettiin tiettyjen juomien kohdalla kahdeksaan prosenttiin.
Eduskunta käsittelee tällä hetkellä hallituksen esitystä, jossa myös alkoholin verkkokauppa ja kotiinkuljetus sallittaisiin Suomessa.