Sininen alue kuvaa Etelä-Atlantin anomaliaa, joka on laajentunut kymmenessä vuodessa merkittävästi.

Euroopan avaruusjärjestö Esan Swarm-satelliiteilla tehdyt havainnot paljastavat, että Etelä-Atlantin anomaliana tunnettu magneettikentän heikko alue on laajentunut tasaisesti vuosien 2014 ja 2025 väli…

Anomalia on laajentunut tässä ajassa puolta Manner-Euroopan pinta-alaa vastaavan määrän, tiedotteessa kerrotaan.

Satelliittihavainnot paljastivat magneettikentän heikentyneen 2020-luvulla anomalian lounaisosassa Afrikan edustalla nopeammin kuin muualla. Havaintoja koskeva raportti on julkaistu Physics of the Earth and Planetary Interiors –tiedelehdessä.

Tutkimuksen pääkirjoittaja, professori Chris Finlay Tanskan teknillisestä yliopistosta sanoo tiedotteessa, että Etelä-Atlantin anomalia ei ole yhtenäinen homogeeninen alue. ”Se muuttuu eri tavoin Afrikkaa kohti kuin Etelä-Amerikan lähellä. Alueella tapahtuu jotain erityislaatuista, joka aiheuttaa kentän voimakkaamman heikkenemisen.”

Alueelliset erot on liitetty poikkeaviin magneettikentän ilmiöihin maapallon ulkoytimen ja kivisen vaipan välillä.

Etelä-Atlantin anomalia tunnistettiin jo 1800-luvulla. Esan Swarm-satelliitit mahdollistavat magneettikentän muutosten seuraamisen uudenlaisella tarkkuudella. Satelliitit mittaavat magneettisia signaaleja, jotka tulevat maapallon ytimestä, vaipasta, kuoresta ja meristä sekä ionosfääristä ja magnetosfääristä.

Maapallon magneettikenttä on elintärkeä suojakilpi, joka suojaa meitä kosmiselta säteilyltä ja auringosta tulevilta varautuneilta hiukkasilta. Tämä kenttä syntyy pääasiassa maapallon ulkoytimen sulasta, pyörivästä rautamassasta, joka sijaitsee noin 3 000 kilometrin syvyydessä.

Esan tiedotteessa todetaan Swarm-satelliittien havaintojen korostavan magneettikentän dynaamista ja monimutkaista luonnetta. ”Se ei ole yksinkertainen dipoli”, professori Finlay toteaa. Pohjoisella pallonpuoliskolla magneettikentällä on kaksi napaa, toinen Kanadan ja toinen Siperian yläpuolella.

Swarm-mission aikana Siperian napa on voimistunut ja Kanadan heikentynyt, minkä mainitaan kuvaavan viime vuosina havaittua napaisuuden siirtymää kohti Siperiaa.