Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut tähtiharrastajia Stella Arcti -palkinnolla. Vantaalainen Paula Wirtanen ja helsinkiläinen Tero Hiekkalinna palkittiin ansiokkaasta tähtiharrastustoiminnasta.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on jakanut tähtiharrastajille vuosittain Stella Arcti -palkintoja.
Palkinto myönnettiin vantaalaiselle Paula Wirtaselle ja helsinkiläiselle Tero Hiekkalinnalle ansiokkaasta tähtiharrastustoiminnasta. Kumpikin on kunnostautunut erityisesti myös tiedeviestijänä.
Wirtanen toimii monien vastuullisten harrastustoimiensa lisäksi aktiivisena kurssittajana ja esitelmöijänä. Hän jakaa tietouttaan usein myös Zeniitti-verkkojulkaisussa.
”Nykyisin minua voisikin kutsua kokopäiväiseksi tähtiharrastajaksi”, Wirtanen nauraa. ”Koko ajan uuden oppiminen ja tiedon välittäminen eteenpäin on parasta tähtiharrastuksessani.”
Hiekkalinna on puolestaan pitänyt muun muassa tähtiesityksiä lapsille kirjastoissa ja ala-asteilla ympäri Suomea.
”Harrastuksen ohella on tullut kirjoitettua myös neljä lasten tietokirjaa avaruudesta”, Hiekkalinna kertoo.
Kumpikin palkituista rohkaisee aloittelevia tähtiharrastajia hakeutumaan mukaan jonkin tähtiharrastusyhdistyksen toimintaan.
”Kannattaa lähteä ihan vaan rohkeasti tuijottamaan tähtitaivasta kohtuullisen pimeässä paikassa ja opettelemaan tähtikuvioita kirjojen tai kurssien avulla”, Hiekkalinna kannustaa.