Yhdysvallat katsoo, että kiinalaiset lentoyhtiöt saavat epäreilua etua lentäessään Venäjän ilmatilan halki.
Kiinan valtio-omisteiset lentoyhtiöt vastustavat Yhdysvaltain kaavailemia kieltoja.
Yhdysvallat aikoo kieltää Venäjän ilmatilan läpi kulkevat, Yhdysvaltain ja Kiinan väliset lennot isoilta kiinalaisyhtiöiltä. Nyt kuusi kiinalaisyhtiötä on tehnyt asiasta valituksen Yhdysvaltain liikenneministeriölle.
China Eastern -yhtiön mukaan kielto ”vahingoittaisi yleistä etua” ja hankaloittaisi matkustusta. Aiemmin kieltoa on vastustanut myös Kiinan ulkoministeriön edustaja.
Yhdysvaltain mukaan kiinalaisyhtiöt saavat epäreilua kilpailuetua lentäessään Venäjän yli.
Jotkin lentoyhtiöt välttäisivät edelleen Yhdysvaltain suunnitteleman kiellon. Yhdysvaltalainen United Airlines on ilmoittanut omassa valituksessaan, että kiellon pitäisi koskea myös hongkongilaista Cathay Pacificia.
Venäjä sulki ilmatilansa vuonna 2022 yhdysvaltalaisilta ja useimmilta eurooppalaisilta yhtiöiltä. Sulku oli vastatoimi Venäjälle asetetuille pakotteille.
Asiantuntija arvioi uutistoimisto AP:lle, että Venäjän ilmatilan kiertäminen pidentää Yhdysvaltain ja Kiinan välisiä lentoja noin 2–3 tunnilla.
Yhdysvaltain liikenneministeriö on sanonut ottavansa kannanotot huomioon ennen suunnitelman lopullista hyväksyntää.
Lähde: AP