Temptation Island Suomi: Pihla ja Inka
Teemu Laitinen / Sanoma
Temptation Island Suomessa yksi varatuista naisista viettää yön sinkun kanssa.
Toistamiseen suhdettansa tv-ohjelmassa testaavalla ja on ollut kivikkoinen alku Temptation Island Suomen 14. tuotantokaudella.
Videolla Semi ja Julia kertovat Temppareista:
Julia näki viime iltanuotiolla, kuinka Semiä on ärsyttänyt Julia itkeminen. Hän on myös sanonut kumppaniaan säälittäväksi. Julia puolestaan haluaisi, että Semi tulisi puolitiehen häntä vastaan suhteen korjaamisessa. Hän myös kaipaa suhteeseensa läheisyyttä, jota ei ole ollut oikeastaan koskaan Semin kanssa.
Seitsemännessä jaksossa Julia toteaa, että on vuodattanut viimeiset itkunsa Semin takia. Hän oli edellisenä iltana valmis painamaan hätäpainiketta, jotta pääsisi keskustelemaan kumppaninsa kanssa. Nyt tilanne on toinen.
TIS-Semin käytös pöyristyttää
katso
9.10. 08:15
TIS-Semin käytös pöyristyttää: ”Ei kiinnosta paskaakaan”
Temptation Island Suomen grillimestari Sami Kuronen haastaa varatun Semin ajattelutapaa.
Ensimmäinen yhteinen yö
Aamulla selviää, että sinkku- on nukkunut Julian vuoteessa. Julian mukaan ainoastaan suudelmia ja hipsutuksia on vaihdettu yön aikana.
– Veikkaan, että tuosta on enää vaikea lähteä jarruttamaan tai mennä takaisin päin. Tuo oli sellainen, että aika nopeasti asiat tapahtuivat. Julle selvästi kaipasi läheisyyttä. Veikkaan, että tuosta tilanteet saattavat eskaloitua vielä pidemmälle, Timi tuumaa kameralle.
Julia ja Timi viihtyvät yhdessä päivisin ja öisin.
Teemu Laitinen
– Menen omalla painolla ja omien tunteiden varassa. En halua, että toinen ihminen estelee tekemisiäni, Julia sanoo.
Öinen vierailu ei jää jaksossa ainoaksi, sillä bileiden jälkeen selviää, että Julian ja Timin välillä on tapahtunut muutakin kuin pusuttelua.
TIS-Semi
katso
3.10. 08:15
Varatulta TIS-mieheltä kovia sanoja kumppanistaan: ”Säälittävä”
Semi ja Julia nähtiin ensimmäistä kertaa Temptation Island Suomi -ohjelmassa kolme vuotta sitten. Nyt he ovat jälleen testaamassa suhdettaan.
Toisena yönä tilanne eskaloituu
Timi ja Julia päätyvät illan bileiden jälkeen jälleen samaan punkkaan Timin annettua Julialle sylitanssin.
– Vi**u kun panettaa kuin pientä oravaa, Julia sanoo suunnatessaan sänkyyn.
Aamulla Timi avaa yön tapahtumia.
– Molemmilla on sen verran vetovoimaa sen verran, että pientä taskubiljardia tuli pelattua molemmin puolin, Timi paljastaa.
Kuvassa näkyy liikehdintää peiton alla.
Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Ruutu+:ssa.
Temptation Island Suomi
katso
8.10. 07:15
TIS-Inka lataa suorat sanat Bostonista: ”Tuhoaa kaiken”
Boston on ollut heikoilla jäillä sen jälkeen, kun pettäminen paljastui. Inka avautuu paljastuksen seurauksista. Miesten villalla punotaan juonia Bostonin pään menoksi.