Ajallisesti jouluun sijoittuva Kyllä isä osaa Lapissa voi olla sopivan hömppää katsottavaa pyhiksi, mutta kovin laadukasta elokuvakokemusta hittielokuvan jatko-osasta ei kannata etsiä, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Niilo Helminen.

Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa tuttu tamperelaisperhe suuntaa Lappiin. Jouko Piipponen

Kyllä isä osaa Lapissa

Suomi, 2025

Ohjaus: Lauri Nurkse

IL-arvio: ⭐⭐

1990-luvun hittisarja Kyllä isä osaa taipui valkokankaille elokuvaversiona viime vuonna. Tamperelaisperheen kommellukset saavuttivat elokuvateattereissa jättiyleisön ja elokuva oli viime vuoden seitsemänneksi katsotuin elokuva Suomessa.

Nyt hittielokuva on saanut jatkoa Lauri Nurksen ohjaaman Kyllä isä osaa Lapissa -elokuvan myötä. Tällä kertaa isä (Tom Lindholm) ja äiti (Tuija Ernamo) pakenevat jouluvalmisteluja Lappiin kertomatta siitä lapsilleen.

Ajatus rauhallisemmasta joulusta on kuitenkin mennyttä, kun lapset Jonna (Maiju Jokinen) ja Jussi (Jarno Jokinen) seuraavat perässä Lapin maisemiin. Mukana on myös totta kai Jonnan poika Junnu (Vilppu Eleinen) sekä uutena tulokkaana Jussin uusi tyttöystävä Viktoria (Sanni Haahdenmaa).

Lomareissusta ei käänteitä puutu. Elokuva on täynnä tuttua Kyllä isä osaa -meininkiä. Kaiken voisi tiivistää lauseeseen ”mennään eikä meinata”.

Elokuvaformaatti on konseptina vaikea. Alkuperäisen sarjan juju on ollut tietty lakonisuus ja varsin yksinkertainen kerronta. Elokuvaversiossa tuntuu, että sarjasta tuttua yksinkertaista kerrontaa on sotkettu jo liialla kohelluksella.

Elokuva on enemmänkin rykelmä kohtauksia Lapin maisemissa kuin kovin eheä tarinallinen kokonaisuus. Vaikka tarinassa onkin luonnollisesti juoni käännekohtineen ja loppuhuipennuksineen, dramatiikka on koko ajan melko ohutta.

Moni asia elokuvassa ohitetaan olankohautuksella. Esimerkiksi yhdessä kohtauksessa Ernamon näyttelemä äiti yrittää omien raskausepäilyjensä takia estää perheen uutta tulokasta Viktoriaa menemästä laskettelemaan. Taustalla on toki toive omille lapsenlapsille. Mutta tämäkin asia sivuutetaan elokuvassa. Muutama vuorosana ja siinäpä se.

Ehkä elokuvan voima onkin yksittäisissä hetkissä. Isän sekoiluissa laskettelurinteessä tai siinä, kun hän jää yllättäen yksin pakkaseen alasti lukittuaan vahingossa saunan oven.

Elokuvan huumori saattaa hyvinkin upota lapsiyleisöön. Ajallisesti jouluun sijoittuva elokuva voi olla myös sopivan hömppää katsottavaa pyhiksi, mutta kovin laadukasta elokuvakokemusta hittielokuvan jatko-osasta ei kannata etsiä.

Selvää kuitenkin lienee, että käsillä on taas uusi kassamagneetti. Ja siitä toki on kiittäminen sitä vahvaa peruspohjaa, jonka alkuperäissarja on elokuvaversiollekin luonut.

Kyllä isä osaa Lapissa -elokuva saa ensi-iltansa 15.10.