Tomi Metsäketo
ATTE KAJOVA
Tomi Metsäketo äityi muistelemaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman taivaltaan Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Laulajat ja vierailivat tiistaina 14.10. Viiden jälkeen -ohjelmassa syyskiertueensa tiimoilta.
Video: Tomi Metsäketo kertoo suosikkinsa Olavi Virran tuotannosta.
Haastattelussa muisteltiin myös heidän TTK-taipaleitaan. Tomi voitti kaikkien aikojen ensimmäisen kauden vuonna 2006 ja Maria kaksi vuotta myöhemmin.
Ohjelma ja kulissit ovat muuttuneet liki kahdessakymmenessä vuodessa. Maria ja Tomi huomasivat asian, kun vierailivat ohjelman synttärilähetyksessä sunnuntaina 12.10.
Kuva yllätyshäistä
kotimaa
30.8. 17:54
Kuva yllätyshäistä: Tomi Metsäketo naimisiin – vau, mikä puoliso!
Tenorin juhlapäivää vietetään Helsingin ydinkeskustan kupeessa.
Kiellettyjen listalla
Kaksikolle näytettiin erikoishaastattelussa otteet heidän TTK-tansseistaan vuosien takaa. Tomi tanssi ikonisen My Heart Will Go On -kappaleen tahtiin opettajansa kanssa. Kaksikko teki näyttäviä nostoja.
– Aika riskillä vedetty nostoja kyllä. Ne nostot olivat silloin vielä kiellettyjä, Maria totesi huvittuneena.
Tomin mukaan nostot olivat sallittuja freestyle-tanssissa, jossa tähtipari saa itse päättää tanssilajinsa. Muiston näkeminen nosti Tomille kylmät väreet pintaan.
– Terveisiä Sannalle. Hän oli upea opettaja, Tomi muisteli.
Tomi Metsäketo kuvassa TTK-opettajansa Sanna Hirvaskarin kanssa vuonna 2006.
Allerin arkisto
Henki muuttunut
Vaikka Tomi oli parinsa kanssa kaikkien aikojen ensimmäinen TTK-voittaja, ei hän ollut siltikään täysin tyytyväinen suoritukseensa.
– Miksi? Olet kuitenkin voittanut sen kilpailun? toimittaja ihmetteli.
– Aina jäi jotakin hampaankoloon, kun jotakin meni pieleen. Olen sellainen tylsä perfektionisti joissain asioissa, Tomi vastasi.
Shahin arveli TTK:n muuttuneen aiempaa kilpailuhenkisemmäksi. Nykyisin osallistujat raivaavat kalenterinsa tyhjäksi suoriutuakseen parhaalla tavalla ohjelmassa.
Myös Tomi on tehnyt asiasta huomion.
– Nykyään siellä on sellaisia, jotka osaavat jo valmiiksi tanssia liiankin hyvin. Se kehitys on minusta siinä se tärkein ja paras juttu. Näkee, kun joku oppii ja kehittyy.
Viiden jälkeen arkisin MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.
Isaac Sene ja Kastanja Rauhala
katso
13.10. 10:18
Kastanja Rauhalan ja Isaac Senen välit puhuttavat: ”Mustasukkainen?”
Isaac Sene esiintyi Tanssii tähtien kanssa -ohjelman suorassa lähetyksessä sunnuntai-iltana 12.10. yhdessä Kastanja Rauhalan kanssa.