Syyttäjät ovat nostaneet syytteet järkälemäisessä petosvyyhdissä, jossa on yhteensä noin 130 syytekohtaa.
Syytteet nostettiin yhteensä 28 henkilölle. Rikosnimikkeet ovat muun muassa törkeitä petoksia ja törkeitä rahanpesuja.
Kokonaisuuden oikeuskäsittely alkaa lokakuun lopussa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa Kuopiossa. Tapauksen pääkäsittely jatkuu noin kolmen kuukauden ajan aina ensi vuoden tammikuun loppuun saakka.
Itä-Suomen poliisi kertoi paljastamastaan vyyhdistä julkisuuteen tiedotustilaisuudessa lokakuun alussa. Rikollisryhmän toiminta oli poliisin mukaan suunniteltua ja ammattimaista. Ryhmällä oli soittokeskukset Espanjassa, Marokossa, Irlannissa ja Ruotsissa. Niistä he soittivat keskitetysti huijauspuheluja Suomeen.
Poliisin mukaan rikollisten uhriksi joutui ainakin 220 suomalaista. Huijauspuhelujen uhreiksi joutuneet menettivät ainakin 2,8 miljoonaa euroa. Poliisi pystyi yhdessä pankkien kanssa palauttamaan uhreille noin 870 000 euroa.
Suurin osa uhreista oli iäkkäitä, ja moni heistä menetti rikollisille kaikki säästönsä.

