Voiko holokaustikirjallisuuden äärettömään massaan tuoda enää mitään uutta? Eipä juuri, mutta englantilaishistorioitsija Laurence Rees on kirjoittanut ihan pätevän teoksen natsien noususta ja tuhosta, Natsin mielen. Kirjan täkynä ovat Reesin tekemät ennen julkaisemattomat haastattelut 1990-luvulta.
Teoksen lopusta löytyy 12 varoitusta, miten demokratia voidaan ajaa alas: viljellään salaliittoteorioita, lietsotaan me ja muut -ajattelua, yllytetään rasismiin ja niin edelleen. Luvut on nimetty varoitusten mukaan.
Natsin mielellä Rees tarkoittaa erilaisia natsien mentaliteetteja, eli suomeksi sanottuna ”näin natsit ajattelivat ja toimiansa perustelivat”.
Natsit olivat usein ensimmäisen maailmansodan raaistamia miehiä, joiden ihmiskuva oli jäykkä. Ihmiset eivät voineet muuttua, varsinkaan juutalaiset, jotka olivat syypäitä kaikkeen pahaan. Natsit vetelivät väkijoukkoja oikeista naruista. He saivat ihmiset uskomaan, ettei aikaa pitänyt käyttää ajatteluun vaan nopeaan toimintaan. Brutaaleja tekojaan he eivät myöntäneet, vaan valehtelivat itselleen lakkaamatta – myös sodan jälkeen.
Natsimentaliteetin piirteet ovat tuttuja jokaiselle aiheeseen vähänkin perehtyneelle. Uusia psykologisia oivalluksia Rees ei esitä. Muun muassa huomio, jonka mukaan ryhmäpaine helpotti juutalaisten ampumista, tunnetaan jo Christopher Browningin klassisista tutkimuksista. Rees mainitsee amerikkalaishistorioitsijan.
Hän ei kuitenkaan noteeraa saksalaisen Klaus Theweleitin vuonna 1977 ilmestynyttä Männerphantasien-tutkimusta, jossa määriteltiin vakuuttavasti fasistinen persoonallisuustyyppi. Ehkei Theweleitin psykohistoriallinen metodi sopinut Reesin skeemaan.
Sen sijaan Rees sanoo hyödyntävänsä evoluutiopsykologiaa. Hän tekee sitä silti käytännössä vähän, ja silloinkin päätelmät ovat ylimalkaisia tyyliin ”metsästäjä-keräilijä-ryhmän ulkopuolelle jääminen merkitsi kuolemaa”.
Tuttuudestaan huolimatta Natsin mieli on vetävää tekstiä, joka tarjoaa meille asian harrastajille kosolti kiinnostavia yksityiskohtia. En esimerkiksi tiennyt, että natsien vasemmistosiipeä pidettiin puolueessa ongelmana jo niinkin varhain kuin vuonna 1925.
Rees kuvaa kylmäävästi teollisen murhaamisen käsittämättömyyttä. Eräs todistaja muistelee: ”Kun heidät oli otettu ulos kaasukammiosta poltettaviksi, muistan ajatelleeni, että yö oli kaunis ja taivaalla oli tähtiä. Kolmetuhatta ihmistä kuoli. Tähdet olivat paikoillaan.”
Laurence Rees: Natsin mieli. Suomentanut Tähti Schmidt. 487 sivua. Tammi, 2025.
