Näyttelijä Elina Knihtilä rentoutuu saunan ja uimisen parissa. Molempia näyttelijä pystyy harrastamaan Rankin saarella, jossa hänellä ja puoliso Tommi Korpelalla on mökki.

”Olen muuttunut niin keski-ikäiseksi. Ennen haaveilin bileistä, nyt haluaisin mennä Rankkiin, saunan lauteille katsomaan tuulista merta”, Knihtilä sanoo huvittuneena.

Rankki sijaitsee Suomenlahdella, Kotkan edustalla, lähellä Venäjän Suursaarta. Knihtilä kertoo mökin olevan niin lähellä, että hän ja Korpela tuijottelevat saarta, vaikka eivät sen tapahtumia näekään.

”Tämä on muodostunut minulle pakkomielteeksi. Tuijottelen sitä ja haaveilen. Järki kuitenkin sanoo, että en ehkä pääse sinne ikinä.”

Rankki saa Elina Knihtilän mielikuvituksen laukkaamaan

Rankki on osin puolustusvoimien vuokraama. Siellä on muun muassa edelleen toiminnassa olevia rannikkotykkejä ja tutka-asema. Saarella ja sen edustalla järjestetään paljon sotilasharjoituksia.

”Olemme omasta mielestämme poliittisessa polttopisteessä siellä. On jännittävää, kun siellä on sotilasharjoituksia niin paljon enemmän kuin aiemmin. Tykilläkin ammutaan.”


Elina Knihtilä ja Tommi Korpela Linnan juhlissa vuonna 2024.

© Mirva Kokko / OM-arkisto

Merialueella puhelimet eivät toimi, mutta saarella ongelmia ei juurikaan ole.

”Välillä vieraidemme puhelimet saattavat yhdistyä Venäjän verkkoon. Harvemmin kuitenkaan meillä, jotka käymme siellä useammin.”

Mökki on pariskunnalle tärkeä paikka, eikä sen myymistä ole missään vaiheessa harkittu. Paikka saa mielikuvituksen laukkamaan.

”Mielikuvitus laukkaa muutenkin, en uskalla nukkua yksin missään. Minulla pitää aina olla joku siellä mökissä kanssani.”

Suursaari kiehtoo historiansa vuoksi

Elina Knihtilän mielipuuhiin Rankin saarella kuuluu saunanlämmityksen ja veden tuijottelun lisäksi ruoan laitto. Lintujen bongaus on pariskunnan uusin harrastus.

”En olisi tätäkään uskonut. Olen vajonnut syvään keski-ikäisen sielunmaisemaan. Lintujen bongausta ja saunomista”, Knihtilä naurahtaa.

Knihtilä harrastaa myös historiaa. Hän on ostanut kaikki löytämänsä Suursaarta koskevat kirjat antikvariaateista.

Jos aikamatkustus olisi mahdollista, hän haluaisi vierailla sadan vuoden takaisessa Suursaaressa. Knihtilä kertoo, että useat suomalaiset taiteilijat viettivät siellä kesiään.

”Suursaari oli 1920–30-luvuilla lomailijoiden paratiisi, jonne veneiltiin Helsingistä ja Kotkasta. Parhaimmillaan siellä on ollut tuhansia turisteja. Esimerkiksi Magnus Enckell on maalannut siellä. Suursaareen luonto on poikkeuksellinen, kuin Koli keskellä Suomenlahtea.”

Elina Knihtilä uskoo, että suurena syynä on ollut kieltolaki. Illalla on todennäköisesti saanut turvallisesti viiniä maalauksen ratoksi. Suursaaressa on ollut myös kasino.

Olavi Paavolainen kutsui sitä hyperborean Tahitiksi. Suursaarta on verrattu myös Caprin saareen, koska se näyttää korkeine huippuineen Välimeren saarelta.”

Lue myös: Elina Knihtilä on maatalon tyttö, josta tuli koko kansan rakastama näyttelijä: ”Työ vanhusten kotiavustajana oli tärkeä kokemus”