Mies oli tehnyt samanlaiset petoksen aiemminkin, kertoo MTV.

Hirviniemien liikkeessä vieraillut mies oli yrittänyt samaa temppua ennenkin. Kuvassa Aku Hirviniemi Odotus-elokuvan lehdistötilaisuudessa vuonna 2022. Kuvituskuva. Antti Nikkanen

MTV:n tietojen mukaan näyttelijä Aku Hirviniemi auttoi poliisia nappaamaan miehen, joka yritti ostaa arvokelloa petoksella hankitulla rahalla, MTV kirjoittaa.

Hirviniemi oli itse töissä kelloliikkeessään, kun sisään astui mies, joka oli aiemmin onnistunut ostamaan liikkeestä kellon rikollisesti hankitulla rahalla. Tällöin miestä ei otettu kiinni.

Hirviniemi tunnisti miehen, ja pidätteli tätä liikkeessä poliisien saapumiseen asti. Hirviniemi tarjosi asiakkaalle juotavaa saadakseen tämän jäämään paikalle kellokauppojen jälkeen, MTV kertoo.

Arvokelloja saksalaisessa luksusliikkessä. Kuvituskuva. ZumaWire / MVPHOTOS

Poliisioperaatio Helsingin Punavuoressa oli MTV:n mukaan huomiota herättävä. Miestä kiinniottamaan saapui kaksi siviilipukuista poliisia ja virkapukuiset joukot.

Mies saatiin kiinni ja vietiin poliisilaitokselle.

Kelloharrastajana tunnettu Hirviniemi aloitti viime vuonna jalo- ja korukivien tutkimuksen eli gemmologian opinnot. Hän perusti kelloyrityksensä samana vuonna.