Porvoossa sijaitsevassa kerrostalossa tapahtui tänä aamuna alustavien tietojen mukaan ampuminen, jossa on kuollut aikuinen mies, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan. Poliisi tutkii tapausta tappona.
Poliisin partio sai aamulla tehtävän Kevätkummussa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Tapauksen tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Rauno Jämsän mukaan poliisi löysi asunnosta yli 30-vuotiaan miehen, jonka ensihoitoyksikön lääkäri totesi kuolleeksi.
Poliisi otti paikan päältä kiinni teosta epäillyn noin viisikymppisen miehen. Tämänhetkisen tiedon mukaan uhri ja epäilty tunsivat toisensa.
– Poliisi on eristänyt asunnon teknistä tutkintaa varten. Tapauksen esitutkintatoimet on käynnistetty ja tässä vaiheessa meillä ei ole asiasta muuta tiedotettavaa, Jämsä toteaa tiedotteessa.