Katsojat eivät vakuutu Matin ja Elisan suhteesta.

Elisa ja Matti keskustelevat suhteestaan kotieläinpuistossa. MTV

Ensitreffit alttarilla -ohjelman yhdeksännessä jaksossa vietetään juhannusta. Ennen juhannusta Matti ja Elisa tapaavat ja viettävät asiantuntijoiden ohjeiden mukaan aikaa rennoissa tunnelmissa.

Yhdeksäs jakso on katsottavissa MTV Katsomo+-palvelusta, ja televisiosta se nähdään 30. lokakuuta.

Matti ja Elisa tapaavat toisensa kotieläinpuistossa, jossa he keskustelevat väleistään ja suhteestaan. Elisa kiinnittää huomionsa eläinpuiston mustanväriseen lampaaseen, jonka kanssa hän kokee olevansa samanlainen.

– Kyllähän musta lammas mustan lampaan tunnistaa. Olin heti mustan lampaan kaverina ja olisin halunnut halailla sitä, läheisyyden puutteessa kun olen, Elisa sanoo kameroille.

– Yritin pitää pientä etäisyyttä herra lampaaseen, etten ylitä hänenkin rajojaan, Elisa jatkaa viitaten hänen suhteeseensa Matin kanssa.

Elisa kertoo uskovansa, että hän on Matille liikaa.

– Matti ei oikein anna itsestään mitään, koska hän yrittää miellyttää ja miettiä, mitä haluan kuulla. Sitten, kun toinen vain mukautuu ja yrittää miellyttää, se on super tylsää. Ei minun mielenkiintoni pysy yllä.

Katsojat näreissään

Ensitreffit alttarilla -ohjelman katsojat keskustelevat ohjelman käänteistä aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja eri viestipalveluissa.

– Matti on herkkä ja taiteellinen mies, miten hänelle on valittu noin tiukka ja kylmän oloinen nainen? Millä perusteella heidät on mätsätty? Eräs katsoja pohtii Jodel-viestipalvelussa.

– Ei tässä mitään pareja yritetä etsiä, toinen vastaa.

Ohjelman kahdeksannessa jaksossa pariskunnat osallistuivat yhteiselle parisuhdeleirille. Katsojat huomasivat leirillä selvän muutoksen Matissa ja hänen käytöksessään. Osa katsojista kuvailee Mattia huomattavasti vapautuneemmaksi.

– Lämmitti sydäntä nähdä Matti avoimena hassuttelijana muiden seurassa, kun Elisa ei ollut siinä. Korostaa sitä, kuinka Elisan seurassa on kuin joku kaltoinkohdeltu koira, yksi katsoja kirjoittaa Jodelissa.

– Oli kuin ihan eri ihminen, oli kiva nähdä häntä ilmeisesti enemmän omana itsenään, toinen jatkaa.

– Elisa ei tee sitä varmaan pahalla, mutta nuo ilmeet ja kulmakarvojen nostot saavat itselle fiiliksen, että luulee olevansa muiden yläpuolella. Etenkin Matin, katsojat hämmästelevät Elisan käytöstä.

– Mietin tässä aidosti itseäni Elisan seuraan istumaan. Olisin itsekin varmaan ihan jäykkä ja muiden seurassa en todellakaan ole. Eli olisiko näin Matillakin? Jodelissa kirjoitetaan.

Ensitreffit alttarilla -ohjelma torstaisin kello 21 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Katso kaikki ohjelmatiedot ja lähetysajat Telkusta.