Kimmelin vitsi käsitteli Ohtosen uutta roolia.


Jimmy Kimmel vitsaili Jaakko Ohtosesta. AOP
Amerikkalainen juontaja Jimmy Kimmel vitsaili myöhäisillan ohjelmassaan suomalaisnäyttelijä Jaakko Ohtosesta.
Kimmel käsitteli ohjelmassaan Mel Gibsonin The Resurrection of the Christ -elokuvaa, jonka kuvaukset ovat paraikaa käynnissä. Ohtonen näyttelee elokuvassa pääosaa Jeesuksena.
Kimmel vitsaili Ohtosesta samaan aikaan, kun hänen kuvansa ilmestyi näkyviin talk show’ssa.
– Jeesuksen roolia näyttelee tämä Tacomassa sijaitsevan rullalautaliikkeen apulaisjohtaja, Kimmel vitsaili näyttäen samalla Ohtosen kuvaa Netflix-sarjasta The Last Kindom.
Kimmel jatkoi monologiaan kertomalla, ettei Ohtosen nimi ollut hänelle etukäteen tuttu.
– En tuntenut nimeä, mutta se on tarkoitus. Elokuvassa on mukana näyttelijöitä, joista ei olla ikinä kuultu, dialogi on kielellä, jota kukaan ei puhu ja elokuva takoaa 700 miljoonaa dollaria, Kimmel vitsaili.
The Resurrection of the Christ on jatkoa vuoden 2004 The Passion of the Christ -elokuvalle, jossa pääosaa näytteli Jim Caviezel. Elokuvan kuvaukset alkoivat Varietyn mukaan viime viikolla Roomassa. Elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa vuonna 2027.
Jaakko Ohtonen näyttelee Mel Gibsonin elokuvassa Jeesusta. AOP