Arttu Tuominen uuden jännärinsä Alecin julkaisupäivänä.
Arttu Tuomisen uuden Kide-sarjan ensimmäinen osa Alec on ilmestynyt!
Hänen Delta-sarjansa oli monen suosikki. Porin poliisilaitoksen henkirikostiimi tuli lukijoille tutuksi kuudessa dekkarissa, joissa kaikissa oli myös yhteiskunnallinen aspekti. Arttua on ylistetty erityisesti syvistä henkilökuvauksista, juonen kuljettamisesta ja hyvästä kaunokirjallisesta tasosta. Kaikesta tästä puhuimme Artun kanssa Kirsin Book Clubin podcast-jaksossa vuosi sitten. Voit kuunnella, Artun mietteitä mm. perheestä, kirjoittamisesta, porilaisuudesta ja Delta-sarjasta TÄSTÄ.
Olin kuuntelemassa Arttu Tuomista Helsingissä, Aleksin Suomalaisessa kirjakaupassa Alecin julkaisutilaisuudessa 14.8.2025. Siellä hän kertoi, että Kide-sarjasta on tulossa vähintään trilogia, synopsikset seuraavista osista ovat valmiina ja toisen osan kirjoitustyö on vahvassa vauhdissa. Jatkossa sotkeudutaan vielä vahvemmin kansainväliseen rikollisuuteen.
Otavan kustannuspäällikkö Lari Mäkelä kertoi, että Alecin ennakkokappaleiden lukijoilta saatu palaute on ollut erinomaista.
Arttu Tuominen on kirjoittanut kymmenen Poriin sijoittuvaa dekkaria, joten hänelle oli kova päätös viedä Alecin tapahtumat pois Porista, vuoden 1992 Sallaan. Se edellytti myös toisenlaista taustatyötä, kun ei ollut kyse omista tutuista kotikonnuista. Arttu vieraili kaikilla Sallan tapahtumapaikoilla, haastatteli paikallisia ihmisiä ja tutustui monipuolisesti eri lähteisiin. Sarjan kakkososaa varten hän on mm. viettänyt kaksi päivää Pariisin huumepoliisien seurassa alueilla, jonne turistilla ei olisi mitään asiaa.
Alec pääsi yllättämään
Täytyy myöntää, että Arttu Tuominen onnistui yllättämään minut Alec-jännärillään!
En ihmetellyt yhtään, että hän on luonut taas tavattoman kiinnostavia henkilöhahmoja, etenkin kaksi poikkeusyksilöä, ja että tarina soljuu sujuvasti kohti loppuratkaisua. Mutta en odottanut ihan tällaista toimintapläjäystä, jossa ruumiita syntyy enemmän kuin heitä ehditään nimetä. Ehkä Alec onkin enemmän toimintajännäri kuin dekkari, vaikka mukana ovatkin Sallan ja Kemijärven poliisit sekä KRP.
Salla 1992
Alecin tapahtumat sijoittuvat Sallaan vuonna 1992 ja Helsinkiin vuonna 2027.
Salla sijaitsee napapiirin pohjoispuolella, itärajan tuntumassa. Lama-Suomessa 1990-luvun alussa turistivirrat Sallaan ovat ehtyneet ja moni matkailuun investointeja tehnyt on taloudellisissa vaikeuksissa. Samanaikaisesti tiukan rajavalvonnan Neuvostoliitto on hajonnut ja rikollisryhmät paaluttavat valtapiirejään. Kansainvälinen huumekauppa tarvitsee toimivan logistiikan, joten huumeita virtaa Venäjän rajan yli Suomeen kuljetettavaksi muualle Eurooppaan. Sallan seudulla on paljon autioituneita tupia, joita rikollisryhmät voivat pitää välivarastoinaan.
Alec alkaa rynnäköllä vanhalle maatilalle, jossa hyökkääjät järjestävät todellisen verilöylyn. Kaksitoista ruumista, suurin osa tatuoitu symboleilla, jotka muistuttavat aiemmista taisteluista sotatantereilla tai rikolliskentillä. Sallan poliisissa työskentelevät Sami, Hanna ja Jouko ovat ihmeissään, keitä ruumiit ovat ja kuka heidät on tappanut.
Olen käynyt Sallassa useita kertoja, sillä serkkuni asui siellä. Lähetin hänelle kuvakaappauksia muutamista sivuista, joissa kerrottiin Sallan taloudellisesta tilanteesta, ja serkku piti kuvausta erittäin aidonoloisena. Onneksi hän vahvisti, että mitään verilöylyjä siellä ei kyllä ollut ollut. Tosin Arttu Tuominen kuvaa tapahtumia niin uskottavasti, että kansainväliset lukijat varmaankin uskovat menon olleen kuvatun kaltaista.
Myös kirjan luontokuvaus on hienoa. Ollaan hetkessä, kun Lapin talvi alkaa taittaa kevääseen, lunta on vielä vyötäröön. Sivuilta huokuu Lapin lumo, luonnon rauha ja hiljaisen hiihtolenkin havainnot.
Poliisin perhe
Kirjan ytimessä on Ahon perhe: poliisi Sami, hänen pitkälle raskaana oleva vaimonsa Raisa, joka pyörittää turistikahvilaa, sekä heidän 14-vuotias tyttärensä Liina.
Podcast-jaksossamme Arttu Tuominen kertoi ihailevansa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa. Veikkaankin, että Sami Aho on saanut vaikutteita Linnan Tuntemattoman Koskelasta, joka on rauhallinen, miestensä kunnioittama ja erinomainen taistelija. Sami Aho on oikeamielinen poliisi, rakastava aviomies ja tyttärensä lempivanhempi. Hän on myös entinen rauhanturvaajasotilas, joka on haavoittunut Suezilla.
Liina Aho on poikkeuksellinen 14-vuotias. Hän hiihtelee yksinään tuntureilla ja kuvaa villiä luontoa. Hänen kameraansa tallentuu myös sellaista todistusaineistoa rikollisryhmistä, joka saattaa hänet vaaraan. Tämän myös isä Sami tajuaa.
Liina Ahossa on aineksia uudeksi Lisbeth Salanderiksi. Hän on tavattoman älykäs, itsenäinen ja päättäväinen nuori nainen, joka ei epäröi toimia kohdatessaan vääryyttä. Hänellä on myös hyvä sydän heikompiosaisia kohtaan ja aivan poikkeuksellinen kyky käsitellä eläimiä. Oletan, että Liina on vahvassa roolissa myös seuraavissa Kide-sarjan osissa.
Sitten on vielä mystinen Alec, vanhempi mies, joka asustelee vaatimattomissa oloissa koiravaljakkonsa kanssa. Kylällä häntä pidetään alkoholisoituneena erakkona, mutta tarinan edetessä muitakin puolia tulee hänestä esiin.
Lain oikealla puolella
Tarinassa on kyse siitä, kuka on lain oikealla puolella. Muutamaan kertaan kirjassa on mainittu antiikin Hydra, jota vastaan oli mahdotonta taistella: katkaisit yhden pään, Hydra kasvatti kaksi tilalle.
Mukana tarinassa ovat suomalaiset ja venäläiset poliisit, molempien maiden rajavartijat ja eri rikollisryhmiä. Kun tunturissa kaahataan moottorikelkoilla kypärät päässä ja ammutaan ties millä konetuliaseilla, on poliisienkin vaikea tietää, kenen joukoissa kukakin on.
Alec sisälsi aivan liian paljon räiskintää minun makuuni (ja kuulemma myös Artun äidin makuun). Arttu Tuominen on kuvannut taitavan yksityiskohtaisesti väijytykset ja taistelutilanteet lumisissa maisemissa – taas tuli Tuntematon sotilas mieleen – mutta minä luin niin paljon mieluummin niitä Alecin sivuja, joissa kuvattiin ystävyyttä ja lojaalisuutta. Tästä syystä olin välillä erittäin innoissani Alecista, välillä mietin, että Alec ei ole yhtään minun kirjani.
Kirjassa kuvatut vuoden 2027 tapahtumat jäivät pahasti vaiheeseen, mutta niiden yhteys vuoteen 1992 selviää kyllä. Alec päättyy tavattoman koukuttavaan kohtaukseen eli se tarkoittaa sitä, että Kide-sarjan seuraavaankin osaan täytyy ehdottomasti tarttua räiskintävaarasta huolimatta!
Kirjan tiedot
- Arttu Tuominen: Alec
- Otava 2025
- Kide-sarja, osa 1
- 365 sivua / 11 h 32 min
- Äänikirjan lukija: Ville Tiihonen
⭐⭐⭐⭐
Rating: 4 out of 5.
Alecin upean kannen on suunnitellut Mika Tuominen. Kuva minusta Artun kanssa on otettu Taiteiden yönä Aleksin Suomalaisessa.
Lue myös
Arttu Tuomisen Delta-sarjan blogiarviot sisältävät luonnehdintoja päähenkilöistä sekä eri osien juonitiivistelmät:
Lukulähettiläs-hanketta tukee Otavan Kirjasäätiö.
Aiheeseen liittyy