Tarjonnassa on mukana muun muassa koiria, tukkaheviä ja tennareita.

Avaa kuvien katselu
Tämän hetken mielenkiintoisissa elokuvissa ja sarjoissa on muun muassa miehiä rokkilavoilla ja intissä.
Syyslomalla jää aikaa syventyä sarjoihin, leffoihin ja dokkareihin, jotka ovat uusia tai jääneet katsomatta. Keräsimme listan, josta voi poimia tilanteeseen sopivaa katsottavaa.
1. Luuserit
Avaa kuvien katselu
Otto, Kasperi ja Veeti viettävät makeaa elämää Luuserit-sarjan neljännellä kaudella. Kuva otettu sarjan kuvauksissa. Kuva: Kristiina Salmen, YLE, KOMEETTA
Luuserit-sarja on ehtinyt jo neljänteen tuotantokauteen, mutta kiusalliset tilanteet eivät ole hävinneet mihinkään. Veeti (Nooa Salonen), Kasperi (Vanotit Muyau) ja Otto (Jalmari Honka) viettävät välivuotta ja ovat jälleen pulassa. Kimppakämppä on liian kallis ja deittielämä ei tuota toivottua tulosta. Yhteinen firmakin uhkaa kaatua ja koettelee ystävyyttä.
Luuserit on katsottavissa Areenassa.
2. Caramelo
Avaa kuvien katselu
Caramelo-elokuvassa Pedroa esittää Rafael Vitti. Caramelo tottelee oikeassa elämässä nimeä Amendoim. Kuva: Netflix
Jos hellyyttävät koirat saavat sanomaan aww, niin silloin kannattaa katsoa brasilialaiselokuva Caramelo. Pedro (Rafael Vitti) on kunnianhimoinen kokki, mutta hänen elämänsä muuttuu, kun häneltä löydetään aivokasvain. Vaikeasta ajasta auttavat pääsemään yli läheiset ihmiset, mutta erityisesti adoptiokoira Caramelo. Tätä elokuvaa on vaikea katsoa herkistymättä.
Caramelo on katsottavissa Netflixissä.
3. Sneaker Wars: Adidas v Puma
Avaa kuvien katselu
Dokumenttisarja sukeltaa maailman tunnetuimpien urheilubrändien Adidaksen ja Puman historiaan. Kuva: Disney+
Tennarifriikkien must-katsottavaa on dokumenttisarja Sneaker Wars: Adidas v Puma. Urheilubrändit syntyivät saksalaisveljesten Adi ja Rudi Dasslerin välirikosta. Tarinaan liittyvät myös natsisympatiat sekä Adidaksen kiista antisemitistisiä kommentteja laukoneen Kanye Westin kanssa. Sarjaa varten on haastateltu muun muassa brändilähettiläitä David Beckhamia (Adidas) ja Usain Boltia (Puma).
Sneaker Wars: Adidas v Puma on katsottavissa Disney+:ssa.
4. Lilo & Stitch
Avaa kuvien katselu
Avaruusolio Stitchin äänenä kuullaan Chris Sandersia. Suomessa äänensä avaruusoliolle on antanut Jukka Rasila. Kuva: DISNEY
Sopivan kevyttä katseltavaa kaikenikäisille on uusi näytelty versio Disneyn vuoden 2002 animaatioklassikosta Lilo & Stitch. Elokuva kertoo yksinäisestä havaijilaistytöstä ja pakomatkalla olevasta avaruusolennosta, joka yrittää auttaa häntä pitämään rikkinäisen perheensä koossa.
Lilo & Stitch on katsottavissa Disney+:ssa.
5. Tukkahevin hullu 80-luku
Avaa kuvien katselu
Tukkahevi-dokumenttisarjan nimi on väännetty Poisonin kappaleesta Nothin’ But a Good Time. Kuva: Paramount+
Kun tukkahevistä kertova dokkarisarja on nimeltään Nöthin’ But a Good Time, on se jo syy sarjan katsomiseen. Sarjassa käydään läpi, kuinka hard rockin tyylisuunta syntyi Los Angelesin Sunset Stripillä 1980-luvulla. Bändit ja yleisö halusivat hyviä bileitä, jolloin soittotaidoilla ei ollut niin väliä. Letin saivat heilumaan muun muassa Mötley Crüe, W.A.S.P., Poison ja Guns N’ Roses. Sarjassa huomion saa tietenkin myös suomalainen Hanoi Rocks.
Tukkahevin hullu 80-luku on katsottavissa Areenassa.
6. Boots
Avaa kuvien katselu
Miles Heizer ja Max Parker esittävät amerikkalaissotilaita sarjassa Boots. Kuva: Patti Perret/Netflix
”Don’t Ask, Don’t Tell”. Lause on tuttu Yhdysvaltain armeijasta, missä homoseksuaalisuudesta vaiettiin ainakin menneinä vuosikymmeninä. Boots-sarja sijoittuu 1990-luvulle, ja siinä seurataan kaapissa olevaa Cameronia (Miles Heizer), joka löytää elämälleen uuden merkityksen Yhdysvaltain merijalkaväestä. Kehuttu draamakomedia perustuu Greg Cope Whiten muistelmateokseen The Pink Marine.
Boots on katsottavissa Netflixissä.
7. Suoran toiminnan Suomi
Avaa kuvien katselu
Kuva Elokapinan mielenosoituksesta 2025. Kuva: NTRNZ Creative
Ympäristön tila huolettaa monia ja varsinaisen aktivismin on tehnyt näkyväksi viime vuosina Elokapina-liike. Tuore dokumenttisarja Suoran toiminnan Suomi kertaa ympäristöaktivismin historiaa, johon liittyvät kettutytöt, avohakkuut, Greenpeace ja jopa Juice Leskinen. Sarjaa katsoessa voi pohtia, voiko yksi ihminen muuttaa maailmaa.
Suoran toiminnan Suomi on katsottavissa Areenassa.
8. PentulivePentuliveä voi katsoa suorana Areenasta.
Kun kaikki on jo katsottu, niin silloin voi laittaa Pentuliven pyörimään. Ylen supersuositun sarjan viidennellä kaudella seurataan englanninspringelspanieli Muru-emon ja pentujen elämää kahdeksan viikon ajan synnytyksestä luovutukseen. Vipeltämisessä riittää seurattavaa, sillä pentuja syntyi 11.