Traficomin mukaan Audien Q7-, Q8- ja A8-lataushybridimallien akuille on tehty takaisinkutsu.

Avaa kuvien katselu
Tampereen parkkihallipalossa tuhoutui noin 30 autoa. Yhtä autoista hinattiin ulos 3. lokakuuta. Kuva: Juha Kokkala / Yle
17:35•Päivitetty 17:43
Tietyn valmistusajanjakson Audi Q7-, Q8- ja A8 PHEV -malleissa akuissa on tulipalovaara.
Traficom kertoo takaisinkutsussa, että kyseisten mallien akuissa on poikkeamia tärkeissä teknisissä parametreissä. Poikkeamat voivat merkitä vikaa, joka aiheuttaa tulipalovaaran latauksen aikana.
Tulipalo voi aiheuttaa vakavaa vaaraa ihmisille auton sisällä ja auton ulkopuolella.
Traficomin mukaan kampanjan piiriin kuuluviin autoihin suoritetaan ohjelmistopäivitys. Takaisinkutsusta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.
Takaisinkutsu koskee myös lokakuun alussa Tampereen tulipalossa palanutta automallia.
Audeja maahan tuovan K-Auton vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja Pekka Martikainen kertoo Ylelle, että päivitys tehdään akun ohjainlaitteeseen.
– Meillä ei ole tietoa, että palo ja takaisinkutsu liittyisivät toisiinsa. Emme vielä tiedä Tampereen palon syttymissyytä. Sitä tutkitaan edelleen.
Martikaisen mukaan kyseessä on laajempi päivityskampanja, joka koskee muitakin maita kuin Suomea.
Tampereen parkkihallipalossa syttyi ensimmäisenä Audi Q7 TFSI e -hybridiauto. Palossa vaurioitui noin 30 autoa, joista suuri osa kärventyi tunnistamattomiksi.
Lokakuun ensimmäisenä päivänä syttyneestä tulipalosta levisi paljon savua Tampereen keskustaan:
Tilastojen mukaan sähköautot syttyvät latauksessa palamaan harvoin. Tänä vuonna Suomessa oli syttynyt palamaan ennen Tampereen paloa neljä sähköautoa ja viisi hybridiä, kertovat Pelastusopiston tilastot.