Työntekijöiden havaintojen perusteella valtaosa kyseisistä henkilöistä on aterioinut torstaina.

Avaa kuvien katselu
Joutsenon vastaanottokeskus sijaitsee Lappeenrannassa. Arkistokuva. Kuva: Kare Lehtonen / Yle
Lappeenrannassa Joutsenon säilöönottoyksikössä käynnissä ollut syömälakko alkaa Maahanmuuttoviraston mukaan hiipua.
– Työntekijöiden havaintojen mukaan valtaosa näistä henkilöistä on aterioinut tänään, toteaa Migrin vastaanottopalveluosaston johtaja Elina Nurmi.
Iltalehti kertoi alkuviikosta asukkaiden haastatteluihin pohjautuen syömälakon alkamisesta. Syömälakossa olleet karkotuspäätöstä odottavat asiakkaat kritisoivat Joutsenon yksikön ruoan määrää ja laatua.
Migrin Elina Nurmi ei tarkenna kuinka monta asiakasta on torstaina vielä syömälakossa. Hänen mukaansa syömälakot ovat kuitenkin yleensä lyhytkestoisia ilmiöitä.
Nurmen mukaan henkilöstö ei ole havainnut vakavia terveyteen liittyviä huolia, jotka johtuisivat syömälakosta. Yksikön sairaanhoitaja tapaa asiakkaita yksitellen.
– Pyritään varmistumaan siitä, että asiakas on itsenäisesti tehnyt päätöksen syömälakosta ja ymmärtää sen vaikutukset, sanoo Nurmi.

Avaa kuvien katselu
Suomessa on vain kaksi säilöönottoyksikköä: toinen Lappeenrannan Joutsenossa ja toinen Helsingin Metsälässä. Arkistokuva. Kuva: Kare Lehtonen / YleLounaslistalla pizzaa ja kebabkiusausta
Asukkaat ovat olleet tyytymättömiä kahteen lämpimään ateriaan päivässä ja siihen ettei ruokaa voi riittävästi täydentää omilla ostoksilla.
Maahanmuuttovirasto kertoi eilen Ylelle, että asukkaat voivat ostaa kanttiinista monenlaisia lisäruokia kuten pakastepitsoja, Thai-kuutioita ja hedelmiä.
Tällä viikolla yksikön lounaalla ja päivällisellä on tarjottu esimerkiksi pyttipannua, kebabkiusausta, lohilasagnettea, kalkkunaviilokkia ja tänään torstaina pizzaa. Tarjolla on sekä kasvis- että lihavaihtoehto.

Avaa kuvien katselu
Joutsenon vastaanottokeskus sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta. Arkistokuva. Kuva: Kare Lehtonen / Yle
Elina Nurmen mukaan lämpimän ruuan annoskoko vastaa 2000–2200 kilokaloria, joka on kovaa kulutusta tai urheilusuoritusta vastaava energiataso.
Säilöönottoyksikkö on suljettu, eikä sen alueelta ole mahdollista poistua.