Hurriganes-yhtyettäkin aikoinaan tuottanut Richard Stanley on kuollut 82-vuotiaana.

Richard Stanley on kuollut. AOP

Ohjaaja ja musiikkituottaja Richard Stanley on kuollut 82-vuotiaana. Suru-uutisen ilmoittaa hänen tyttärensä, laulaja Ronja Stanley, Instagram-julkaisussaan.

Ronja kertoo isänsä kuolleen 13. lokakuuta.

– Rakas isämme on menehtynyt rauhallisesti nukkuessaan. Minä ja siskoni olemme kiitollisia, että meillä oli hänen kaltaisensa isä: rakastava, älykäs, omalaatuinen, loputtoman utelias, läsnäoleva, nokkela ja hauska sekä tahallaan että tahattomasti, tytär kirjoittaa päivityksessään.

Ronja kertoo kaipaavansa Frida-siskonsa kanssa erityisesti muun muassa isänsä naurua, tarinoita, kiusoittelua ja hyväntahtoista luonnetta.

– Meillä ei koskaan ollut yhtään puhelua tai jäähyväisiä, jotka eivät olisi päättyneet sanoihin ”rakastan sinua”. Mikä helpotus onkaan tietää, että rakkautemme ilmaistiin joka käänteessä. Ne olivat myös viimeiset sanamme hänelle, ja hänen meille, Ronja sanoo.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Leicesterin yliopistokaupungissa varttunut Stanley toimi esimerkiksi Hurriganes-yhtyeen tuottajana. Hän osallistui myös esimerkiksi Hurriganesin Crazy Days-, Hot Wheels- ja Tsugu Way -kappaleiden tekemiseen. Lisäksi Stanley tuotti Suomessa Teddy & The Tigers -yhtyettä.

Musiikin tuottamisen lisäksi Stanley on ohjannut lukuisia dokumentti- ja mainoselokuvia sekä tehnyt käsikirjoituksia.

Vuonna 2012 Stanley kertoi Helsingin Sanomille asuvansa Porvoossa rumpali-laulaja Remu Aaltosen naapurustossa. Stanley muutti Suomeen vuonna 1974.