Kolumni|Edes ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä ei saa välttämättä uskottavia turvallisuusuhkia.
16.10. 14:30
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien vakituinen kolumnisti.
“Yhdysvaltoja vastaan hyökättiin, koska olemme vapauden ja mahdollisuuksien kirkkain valo maailmassa. Kukaan ei voi estää tuota valoa loistamasta.”
Näillä sanoilla alkoi yksi lähihistorian onnistuneimmista turvallistamisprosesseista. Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush lausui ne syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen, eikä maailma ollut sittemmin enää entisensä.
Väkivaltaisten iskujen jälkeen terrorismin vastaisesta taistelusta tuli kansainvälistä valtavirtaa. Lentomatkustamisen käytännöt muutettiin, yksityisyydensuojaa heikennettiin, tiedustelulainsäädäntöä kiristettiin ja maahanmuuttajiin kohdennettiin erityistä valvontaa.
Lopulta valtioiden liittouma hyökkäsi kahteen suvereeniin valtioon, Afganistaniin ja Irakiin. Kansallisesta turvallisuudesta tuli käsite, jolla oikeutettiin mitä radikaaleimpia päätöksiä.
Tutkijat puhuvat turvallistamisesta kuvatessaan sitä, miten yhteiskunnallisesta ilmiöstä tai asiasta tehdään turvallisuusuhka. Turvallistaminen tapahtuu kielen avulla. Aiemmin luonnollisina ja inhimillisinä pidettyjä ilmiöitä aletaan kuvata turvallisuusuhkina.
Vuosituhannen alun tehokkaan turvallistamiskehityksen valossa on helppo uskoa, että mistä tahansa asiasta voi tehdä turvallisuusuhan. Pitää vain osata käyttää kieltä taitavasti.
Näin ei kuitenkaan ole. Edes ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä ei saa välttämättä uskottavia turvallisuusuhkia, vaikka ne esittäisi yhä uudelleen ja uudelleen akuutteina uhkakuvina.
”
Tieto ei saa aikaan uhan tuntua.
Tutkijat ovat puhuneet, kirjoittaneet, luennoineet ja raportoineet ilmastonmuutoksen ja luontokadon uhista jo vuosia ilman, että turvallistamismoottori olisi hurahtanut käyntiin. Ongelma ei ole tiedon puutteessa vaan siinä, että tieto ei yksinkertaisesti saa aikaan riittävää uhan tuntua.
Yli sadan tutkijan laatima tuore raportti kertoo, että koralliriuttojen tuhoutumista ei todennäköisesti pystytä enää estämään. Muutkin ilmastoon liittyvät keikahduspisteet ovat vaarallisen lähellä. Niitä ovat esimerkiksi merivirtojen toiminnan muuttuminen, arktisen jääpeitteen sulaminen ja Amazonin sademetsän kuivuminen. Keikahduksen jälkeen paluuta entiseen ei enää ole, koska raja-arvojen ylittyminen voi laukaista äkillisiä, peruuttamattomia ja itseään vahvistavia muutoksia.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan johti valtavaan murrokseen eurooppalaisessa politiikassa. Suomessa valtion budjetti pantiin hetkessä uusiksi, itäraja suljettiin, liittouduttiin sotilaallisesti, irtauduttiin kansainvälisestä miinasopimuksesta ja aloitettiin satoja miljoonia euroja maksavan aidan rakentaminen rajalle.
Näitä toimia voi pitää täysin perusteltuna varautumisena mahdolliseen uhkaan. Miljardeja euroja maksava varautuminen tehtiin kuitenkin siitä huolimatta, että meillä ei ole varmaa tietoa Venäjän itsevaltaisen hallinnon seuraavista liikkeistä.
Toisin on ilmastonmuutoksen ja luontokadon kohdalla. Tutkijat ovat tuottaneet valtavan määrän tietoa ilmaston lämpenemisen ja luonnon monimuotoisuuden heikentymisen vaikutuksista, nopeudesta ja todennäköisyydestä. Tiedämme varmasti, että niillä on perustavanlaatuisia vaikutuksia ruoantuotantoon, elinoloihin ja terveyteen. Epävarma uhka saa siis aikaan merkittävästi ripeämpää varautumista kuin varma uhka.
Nykytilanne on saanut minut epäilemään kielen ja tutkimuksen kykyä muuttaa maailmaa. Olen tullut myös skeptisemmäksi ihmislajin rationaalisen ja oppimiseen perustuvan käyttäytymisen suhteen.
Mammutteja metsästävillä esivanhemmillamme ei ollut käytössään laajaa tutkimusaineistoa, joka olisi kertonut heille ilmaston lämpenemisen ja tehokkaan metsästyksen aiheuttamista kohtalokkaista vaikutuksista mammutteihin.
Nyt tietoa ympäristöä tuhoavan käyttäytymisemme aiheuttamasta eksistentiaalisesta uhasta kyllä löytyy, mutta jatkamme elämäämme kuin viimeisiä mammutteja jahtaavat edeltäjämme.
Kirjoittaja on politiikan tutkija Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.