Timo Korhonen
Noora Louhimo kertoo moottorinsa olleen aina koko ajan käynnissä ja ajatusten sinkoilleen joka suuntaan. Viime kesänä hän sai ADHD-diagnoosin.
Kun puhutaan tämän hetken tunnetuimmista suomalaisista metallibändeistä, on Battle Beast ehdottomasti mukana kärkikahinoissa.
Katso video: Noora Louhimo Seiskan ystäväkirjahaasteessa
Yhtyeen keulakuva, laulaja , 36, liittyi mukaan poppooseen vuonna 2012. Hän myöntää, että miesvaltaisen metallimusiikin maailmaan astuminen jo tuolloin suositun yhtyeen myötä ei ollut nuorelle naiselle kaikista helpoin nakki.
– Silloin sain osakseni eniten haukkumista ja olin pahasti henkisesti kuormittunut, Noora muistelee Seiskalle.
Nyt, 13 vuotta myöhemmin, ei vastassa voisi olla enempää itsevarmuutta huokuva nainen.
– Ymmärsin lopulta, että kommentit satuttivat sen takia, että minulla oli vielä silloin niin huono itsetunto, että uskoin kaikki negatiiviset sanat, hän kertoo.
kotimaa
3.7.2024 20:00
Warmenin Antti ja Jyri muistelevat ystäväänsä Alexi Laihoa: ”Sitä mietti, miten tuollainen tyyppi voi olla olemassa”
Warmen syntyi alun perin Children of Bodomin kosketinsoittajan Janne Wirmanin sivuprojektina, mutta nyt yhtye jatkaa tavallaan Bodomin perintöä.
Noora sai paljon lokaa niskaan, kun hän liittyi Battle Beastiin. – Päätin silloin, että, perkele, näytän itselleni, että tämä paikka kuuluu minulle, ja muut kyllä tulevat huomaamaan sen.
Kenneth Alex
Irti riittämättömyyden illuusiosta
Battle Beastin uuden Steelbound-albumin sanoitukset käsittelevät kipeitäkin aiheita – kuten riittämättömyyden tunnetta maailmassa, joka tuntuu vaativan aina vain lisää.
– Etenkin naisia yritetään monesti asettaa kilpailutilanteisiin. Se on mielestäni riittämättömyyden illuusion luomista. Meidän pitäisi ymmärtää, että me riitämme – ja enemmänkin. Olemme kaikki ihmiset upeita olentoja, Noora summaa.
Nooran nahka on paksuuntunut rajoista kiinnipitämisen myötä, eivätkä monet nuolet enää sitä onnistu lävistämään.
– Olen saanut vuosien aikana hirveästi tervettä itsetuntoa omien puolieni pitämisen myötä.
terveys
9.11.2023 08:13
Kaulavaltimon repeämän saanut rokkari Noora Louhimo: – Se lääkäri pelasti henkeni!
Hevilaulaja Noora Louhimon dramaattinen terveysongelma on tyypiltään vakava. Noora kuitenkin näyttää selvinneen säikähdyksellä.
Moottorini on koko ajan käynnissä
Noora kertookin osaavansa olla hyvin suorasanainen kohdatessaan vääryyttä. Joskus hän joutuu muistuttamaan itselleen, että on parempi hengitellä hetki. Hän kertoo olevansa impulsiivinen ihminen, joka saattaa liittyä hänelle viime kesänä diagnosoituun ADHD:hen.
Noora hakeutui tutkimuksiin, kun langat eivät tuntuneet pysyvän käsissä ja arki oli paikoitellen kaaosta.
– Moottorini on koko ajan käynnissä ja päässä pyörii miljoona ideaa ja ajatusta. Siinä väsähtää herkästi, hän kuvailee.
Noora kuitenkin toteaa, että ADHD:sta on ollut myös hyötyä, ja hän on saanut hirveästi aikaiseksi.
– Kun fokusoidun johonkin, hyperfokusoidun. Mutta se liittyy yleensä vain niihin asioihin, mistä olen oikeasti kiinnostunut. Hyperfokusoituminen on tosi hyvä juttu silloin, kun tekee omaa taidetta, mutta huono puoli on se, että muut asiat saattavat unohtua. Lääkitys on auttanut pysymään vähän kiinni tässä maailmassa.
kotimaa
6.7.2024 20:00
St. Auroran rokkarit ovat oikeasti nörttejä: Mieluummin pelaamme kuin dokaamme!
St. Auroran Going to Heaven -kappale pääsi viime vuonna miljoonia myyneeseen Cyberpunk 2077 -videopeliin. – Se on ollut yksi isoimmista tunteista, mitä olen kokenut.
Nooran perheeseen kuuluu pieni Bobby-koira. Haukku on tottunut kiertue-elämään emäntänsä kanssa. – Bobby on pennusta asti kiertänyt mukanani esimerkiksi festareilla!
Timo Korhonen
Kiertueella glamour on kaukana
Battle Beast suuntaa albumijulkistuksen myötä uransa suurimmalle kiertueelle, ja bändi reissaa ympäri Eurooppaa joulukuun puoleenväliin saakka. Mukaan mahtuu myös marraskuisia areenakeikkoja Suomessa.
– Tietyllä tavalla kiertäminen on jo peruskauraa, mutta samalla olosuhteet kasvavat, jolloin syntyy uusia haasteita ja vastuita. Bänditoimintamme ei ole enää pelkästään sellaista, että ollaanpas bändi ja mennään esiintymään, Noora kuvailee.
Battle Beastin laulaja Noora Louhimo
kotimaa
2.6. 21:00
Battle Beastin laulaja Noora Louhimo paljastaa Seiskalle erikoisen bäkkäritoiveensa: ”Olen kanaemo!”
Rokkitähdellä on yksi asia, josta hän ei bäkkäreillä jousta.
Bändin arkielämässä glamour onkin kaukana todellisuudesta.
– Kiertueen ja show’n valmisteluun menee ihan älytön määrä työtunteja, hikeä, verta ja kyyneleitä. Ainut glamour ovat upeat lookini. Ne ovat tavallaan itsellenikin palkinto kaikesta siitä kovasta duunista, mitä teemme.
Battle Beastin kiertueen ensimmäinen keikka on Hampurissa 17.10., eli samana päivänä, kun albumi julkaistaan. – Se tekee tästä tavallaan vielä jännittävämpää ja innostavampaa, että meillä todellakin on julkkaribileet siellä, Noora fiilistelee.
Kenneth Alex
Hanskat käteen ja kaivelemaan!
Artistilla työ on lähes koko ajan mielessä myös kiertueiden ja levyttämisen ulkopuolella, ja Noora on joutunut etsimään tapoja, joilla hän pystyy irtautumaan artisti-itsestään täysin. Sellaisia on onneksi löytynyt.
– Minä pistän puutarhahanskat käteen ja rupean kaivelemaan! hän nauraa.
Noora ja hänen puolisonsa muuttivat muutama vuosi sitten maalle, jossa Noora hoitaa pihaa ja kanojaan.
– Huomasin kaupungissa asuessani, että hermoni alkoivat kiristyä. Tajusin, ettei se antanut minulle enää virtaa, vaan vei sitä pois. Maalla saan elellä vapaasti, hoitaa eläimiä ja kävellä suoraan metsään miettimään asioita. Se tuo elämääni mielenrauhaa ja balanssia, hän summaa.
kotimaa
28.6.2024 16:30
Tuska-festivaalilla nähtiin vihkiseremonia – taustalla soi Cha cha cha!
Lasse Kosonen ja Minna Lohikoski astuivat avioon Tuska-festivaalin avauspäivänä.
Maailmaa kiertäessä hienointa on Nooran mukaan ollut erilaisten kulttuureiden kohtaaminen. – Olen sitä kautta oppinut paljon ihmisyydestä.
Timo Korhonen