Alec osoittaa Arttu Tuomisen laajentaneen onnistuneesti kerronnallista repertuaariaan uusien maisemien ja historiallisten näkökulmien kautta.
Kuva: Kansi: Mika Tuominen
Arttu Tuominen: Alec. Otava 2025. 365 s.
”Sami asteli nahkatakin luokse. Mies makasi lumessa vatsallaan. Rikun kaulan ampuma luoti oli tullut ulos niskasta. Hänenkin elämänsä olisi saattanut päättyä tänne, autiotalon jäiseen lumihankeen, ruosteisen auton raadon taakse.”
Arttu Tuomisen (s. 1980) uuden romaanin nimihenkilö Alec on kuusikymppinen, harmiton Lapin kulkija, joka asuu asuntovaunussa Sallan metsissä ja pyörittää huonosti tuottavaa koiravaljakkobisnestä. Vähät rahansa Alec tuhlaa jaloviinaan.
Alec poikkeaa kerran viikossa ihmisten ilmoilla Sallassa ostamassa polttoainetta, tupakkaa ja koiranruokaa. Sallalaiset tuntevat hänet vähäpuheisena miehenä.
Alecin läheisyydessä seurataan pitkän kaavan mukaan Sallan poliisipäällikköä Sami Ahoa, tämän Raisa-vaimoa ja Liina-tytärtä. Myös Alecin valjakkokoirat pääsevät kerronnan kohteeksi kerran jos toisenkin.
Romaani etenee kahdessa aikatasossa. 1990-luvun alun Sallassa tapahtuu kamala veriteko, jossa murhataan raa’asti toistakymmentä ihmistä. Paikalle lennätetään keskusrikospoliisin väkeä ja jopa venäläisiä tutkijoita.
Yksi epäillyistä on Alec, vaikka hänestä ei kukaan taida uskoa murhaajaa. Vähitellen ilmenee, että veriteon takana on Venäjän mafia. Paikallinen murhatutkimus laajenee nopeasti suuren maailman tyyliseksi. Huumeita Suomeen tuova mafia vertautuu hydraan, muinaiseen vesihirviöön, jolle kasvaa kaksi päätä jokaista katkaistua kohti.
Romaanin toinen aikataso on lähitulevaisuudessa. Helsinkiläiset poliisit tutkivat salamurhaa, jonka tutkintalinjat vievät Sallaan yli kolmenkymmenen vuoden taakse. Mitä kaikkea silloin oikein tapahtuikaan?
Sami Aho perheineen ja työtovereineen saa todistaa keskinäistä huumesotaa käyvien venäläisten ja suomalaisten mafiosojen yhteenottoja Lapin kairoilla. Vähitellen myös Alecin taustalta alkaa paljastua monenlaista yllättävää. Keneen voi oikein luottaa, kun kaikilla tuntuu olevan luurankoja kaapissa ja synkkiä salaisuuksia?
Tuomisen uusi romaani on kiintoisa avaus mieheltä, joka on kirjoittanut tähän asti lähinnä Porista ja porilaisista. Myöhemmin tosin selviää, että Alec on syntynyt Porissa, kuinkas muuten.
Kirjailijan näkökulmat ovat kuitenkin selvästi laventuneet. Lappiin sijoittuva jännitysromaani onnistuu kaikilla tasoillaan. Sekä yllätykselliset henkilökuvat että miljöön rakentelu toimivat hyvin tavalla, jota voi hyvin odottaa Tuomisen kaltaiselta sanataiturilta. Hieman hämmentyneenä tosin luin 14-vuotiaan Liina-tytön edesottamuksista hänen joutuessaan aikuismaiseen rooliin Alecin loppukohtauksissa.
Myös Lapin kansan shamaaniperinteitä on mukana kerronnan höysteenä. Osansa on vanhanaikaisilla, saksalaisvalmisteisilla lukkopulttikivääreillä, jotka ovat hyvin tarkkoja pitkilläkin ampumamatkoilla, sekä japanilaisilla katana-miekoilla.
”
Kirjailijan näkökulmat ovat selvästi laventuneet.