Curt Lindström kiittelee Ruotsin terveydenhuoltoa.

Curt Lindström oli hengenvaarassa. PASI LIESIMAA

Leijonat vuoden 1995 MM-kultaan valmentanut Curt ”Curre” Lindström kertoo ruotsalaiselle Aftonbladet-lehdelle olleensa sunnuntaina hengenvaarassa.

Kulta-Curre kertoo pelottavasta tapahtumasta, joka hänen omien sanojensa mukaan olisi todennäköisesti vienyt hengen, ellei hänen vanhin tyttärensä olisi ollut paikalla.

– Se tuli ihan tyhjästä. Minulla ei ollut millään tavalla huono olo. Tunsin oloni vain hieman heikoksi. Menin vessaan, istuin alas ja yhtäkkiä oksensin mustaa verta ilman mitään varoitusta. Verta levisi joka paikkaan. Menetin tajuntani, Lindström kertasi Aftonbladetille.

Tytär soitti hätänumeroon. Lindström kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan.

– Jos olisin ollut yksin kotona, peli olisi varmaankin ollut siinä.

– Tällä kertaa mentiin maalikamerakuvaan.

Lindström oli sairaalassa useamman päivän ja kehuu Ruotsin terveydenhuoltoa.

– Sitä kuulee paljon negatiivisia asioita, yleensä pitkistä jonoista. Minä kohtasin fantastisia lääkäreitä, hoitajia ja muuta henkilökuntaa.

– Olin niin pirun iloinen ja vaikuttunut.

Lindströmin kohtauksen syynä oli mahahaava ja sisäinen verenvuoto. Verta oli kerääntynyt jo jonkin aikaa.

Lindström kotiutui uusien lääkkeiden ja ruokaohjeiden kanssa. Pian 85 vuotta täyttävä Lindström valmistautuu parasta aikaa lähtöön Thaimaahan, missä hän viettää talvikuukaudet.

– En ole huolissani lähtemisestä. Oloni on nyt ihan hyvä ja minulla on lääkitys. Elämän on jatkuttava.

Lindströmillä on myös pidempiaikaisia terveyshaasteita. Ex-valmentaja sairastui viime vuosikymmenen lopulla polyneuropatiaan. Parantumaton hermostosairaus etenee vääjäämättä. Se tuhoaa hitaasti lihaksistoa, ja ihminen menettää käsien ja jalkojen toimintakykyä.

Osallistu arvontaan