Kolumni|Jos kirjakuvan julkaiseminen Instagramiin ahdistaa, kannattaa kokeilla sulkea Instagram.
7.8. 14:30
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien vakituinen kolumnisti.
Kun Erkka Filanderin valtavan kokoinen runoteos Siemenholvi kesäkuussa ilmestyi, seuralaisellani oli vaikeuksia viedä kirja kotiin. Hän piilotti sen suureen kassiin ennen kuin kehtasi mennä metroon. Esiintyminen julkisessa kulkuvälineessä magnum opus kainalossa olisi ollut kiusallista. Kuin julistaisi taantuvan sivistyksen ja älypuhelinten keskellä: minä LUEN.
Helsinkiläiset millenniaalit ja nuoremmat tunnistavat kipeän ongelman. Tässä itsebrändäämisen ajassa tuntee itsensä pelleksi, jos istahtaa kalliolaisen hipsteriravintolan terassille lukemaan kirjaa. Ihmisten on vaikea nähdä, että tuo tuossa lukee kirjaa. Sen sijaan ajatellaan, että tuo näyttäytyy kirja kädessään.
Huomiotaloudella on meihin sellainen vaikutus, että kyttäämme ja epäilemme toistemme tekemisiä ja tekemisen motiiveja sosiaalisessa mediassa ja sen ulkopuolella. Pääkaupungissa epäily ottaa jo psykoottisia muotoja. Epäilemme omia motiivejamme.
Haluanko oikeasti lukea tämän kirjan vai esitänkö vain? Jos julkaisen kuvan kirjasta Instagramiin, olenko poseeraava vai autenttinen?
Jos olet aikuinen ja löydät itsesi käyttämästä toista tuntia yllä esitetyn pulman ratkaisemiseen, suosittelen somen sulkemista.
Tänä kesänä mediassa on keskusteltu lukemisen performatiivisuudesta. Kulttuuritoimittaja Eleonoora Riihinen kirjoitti kesäkuussa uutiskirjeessään Substackissä, että nyt ”fiilistellään lukemista” sen sijaan, että puhuttaisiin kirjojen sisällöistä. Tärkeintä on näyttää lukeneelta, sivistyksestä viis. Keskustelu jatkui heinäkuussa Ylen Jälkinäytöksessä ja Uuden Jutun kulttuuripodcastissa Kermassa.
Kirjakauppa Adlibriksen mainoksissa ”lukeminen on hot” ja ”kuumin asuste” kirja. Kirjailija Amanda Palo mainostaa Likaista lukupiiriään vähäpukeisella omakuvalla. Lukeminen onkin nyt seksikästä, kertoi Suomen Kuvalehti, kun kirjallisuuslehti Nuori Voima lanseerasi mesenaattituotteenaan stringit.
Toimittajat pohtivat, onko lukeminen pelkkää trendikästä poseeraamista. Kirjat näkyvät somessa ja lukupiireissä, mutta niistä ei puhuta analyyttisesti vaan niitä esitellään laskelmoidusti ja pinnallisesti osana keskiluokkaista lifestylea. Lukutaito rapistuu, vaikka lukemisen ympärillä on nostetta.
”
Joskus asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät.
Rikastuttavan sisäisen kokemuksen sijaan yhä useampi hakee kirjoista pönkitystä henkilöbrändiinsä. Kun kukaan ei enää lue, esittämällä lukevaa voi erottua tyhmenevästä massasta ja viestiä somessa potentiaalisille työnantajille keskittymiskyvystään – harvinaisesta resurssista tietotyöläisten kilpailluilla työmarkkinoilla.
Tässä melko kyynisessä näkemyksessä kaikkien toiminnan ensisijainen motiivi on hyöty, kilpailu rahasta ja näkyvyydestä. Mutta voisiko lukutrendin taustalla on ihan aito kiinnostus kirjallisuutta kohtaan? Rohkenen veikata, että jopa Amanda Palo oikeasti tykkää lukea!
Jos kaipaa sisältöä fiilistelyn sijaan, kannattaa performoida seuraavaksi Jyrki Lehtolan ja Tuija Siltamäen esseekokoelmaa Kosketus. Esseessä ”Renki lihapiirakalla” taksikuski syö välipalaa. Essee pohtii, pystyykö keskiluokkainen tiedostava helsinkiläinen tärkeilijä katsomaan häntä pyörittelemättä mielessään sortavaa kapitalistista luokkajakoa, ravintoympyrän suosituksia, ilmastonmuutosta ja muita ajankohtaisaiheita, joilla pilata elämän jokainen arkinen asia, kuten evästauko.
Joskus asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät. Ihmiset lukevat terassilla koska haluavat lukea terassilla. Lukupiireissä luetaan. Suurin osa suomalaisista julkaisee Instagramiin kuvia kirjoista samasta syystä kuin treeneistä ja ruoka-annoksista. Tätä minä arkena teen.
Performansseja kirjallisuuteen on liittynyt aina. Ennen pääosaa esittivät bleiseriä poolopaidan päällä käyttävät yliopiston rillipää-pojat, nyt megabeibet bikineissä.
Hiipuvan lukutaidon ja kuolevan kirjamarkkinan ongelma on ihan muualla kuin lukemisen performoinnissa. Kirja-ala kaipaa kaikki seksikkäät avaukset, joita se voi saada.