Flow-tähtihetkistään kirjoittavat Kulttuuritoimituksen Antti Lähde (AL) ja Muru Vähänikkilä (MV).
* *
Ada Aik
AL: Vaikka Flow Festival on etenkin päälavaohjelmistonsa osalta kulkenut viime vuosina kohti valtavirtaa, voi tapahtumassa yhä kokea tilanteita, jollaisia keskivertofestivaalit eivät koskaan tarjoa. Avantgardelle, ambientille ja muulle ”sellaiselle” omistettu The Other Sound -lava oli palannut Kattilahallin teollisuusmiljööseen, jonne se kuuluukin. Viikonlopun iltapäivät siellä avasi Ada Aik eli muun muassa Karina- ja Babel-yhtyeistä tuttu Karin Mäkiranta, jonka 5 Hours of Light -konsertti oli ihastuttavan överi, Sibelius-lukion monikymmenpäisen tyttökuoron ja valotaiteilija Joakim Uddin kanssa toteutettu moniaistinen spektaakkeli, jossa haiskahtivat paitsi Salla Keskisen tilaan suunnittelemat eteeriset tuoksut myös taidolla laaditut apurahahakemukset. En osaa sanoa, millä tavalla konsertin tarjoama aistien yhteisvaikutus sitten ”laajentaa kokemusta tilasta ja ajasta”, mutta Ada Aikin laulujen Sufjan Stevensin ja Sigur Rósin musiikista muistuttava harsomainen herkkyys ja Ella Snellmannin skenografian jäänviileä minimalismi joka tapauksessa puhalsivat pienen palan talvea Suvilahteen ja menivät yllättävänkin syvälle tunteisiin.
Montell Fish
MV: Gospel-musiikilla uransa aloittanut Montell Fish on viime vuosina kerännyt huimaa suosiota erilaisissa striimauspalveluissa, joten olikin korkea aika Yhdysvaltain Pittsburghista kotoisin olevan artistin ensimmäiselle Suomen-keikalle. Is It a Crime? henki 1980–1990-luvun Sealin tunnelmaa, johon genrerajoja rikkova artisti yhdisti modernin bedroom soulin lofi-soundia. Mutta ei keikka pelkkää herkkää tunnelmointia ollut, vaan multi-instrumentalisti Fish yhtyeineen loi Silver Arenan kuulijoille kauniita, jopa Jimi Hendrixin mieleen tuovia kitaravalleja.
Lauantaina ja sunnuntaina Flow Festival oli loppuunmyyty ja kävijöitä oli 32 000. Perjantain lukema oli 28 000. Kuva: Petri Anttila
Air & Regina
AL: Albumikonsertit, joissa artisti tai yhtye soittaa klassikkolevynsä alusta loppuun, alkoivat yleistyä 2000-luvun alussa. Ylittämättömässä teoksessaan Retromania – Pop Culture’s Addiction to Its Own Past (2011) brittiläinen tietokirjailija Simon Reynolds rinnastaa ilmiön toisaalta popkulttuurin kyltymättömään nostalgiannälkään ja toisaalta sen alemmuudentuntoiseen tarpeeseen tulla otetuksi vakavasti – jo pitkään rockfestivaalienkin ohjelmistoja on kuratoitu. Flow’ssa kuultiin kaksi albumikonserttia: Air play Moon Safari sekä Regina: Soita mulle. Paitsi ettei kuultu. Ranskalainen avaruuspopduo Air suoritti vuoden 1998 lounge-klassikkonsa vain 60-prosenttisesti ja pyhitti keikkansa jälkipuoliskon myöhemmille hiteilleen. Regina sentään suoritti vuoden 2011 jäähyväisalbuminsa kokonaisuudessaan – tosin shuffle-nappi pohjassa ja muutaman varhaisemman helmen setin sekaan sirotellen. Airin keikan alkupuolta häiritsivät tekniset ongelmat, mutta muuten varmaotteisista konserteista oli äärimmäisen helppo nauttia, kiitos hienosti aikaa kestäneen musiikin. Mutta: miksi mainostaa konseptia, jos siitä ei pidä kiinni?
Black Star
MV: Black Star oli eittämättä yksi 1990-luvun rap-suuruuksista. Vuonna 1998 julkaistu albumi Mos Def & Talib Kweli Are Black Star on yhteiskunnallisen räpin kulmakivi, joka toimi ponnahduslautana myös duon jäsenten menestyksekkäille soolourille. Vuonna 2022 East Coast -räpin ystävät yllätettiin uudella, Madlibin tuottamalla No Fear of Time -albumilla, joka keräsi kiitosta niin kriitikoilta kuin faneilta. Duon viime vuosien keikat ovat keränneet paljon kehuja, ja Flow’n perjantaissa olikin aika nähdä, millainen on Talib Kwelin ja Yasiin Beyn (ent. Mos Def) nykykunto. Yksinkertainen lavashow rakentui kaksikon Brooklynin kaduilla hioutuneen mestarillisen flow’n ympärille, ja ysäriräpin ystäville keikka olikin puhdasta korvakarkkia.
Black Star. Kuva: Muru Vähänikkilä
Underworld & Autechre
AL: Tänä vuonna Flow’ssa ei nähty Pulpin, Blurin tai Nick Cave & the Bad Seedsin kaltaista 1990-luvun vaihtoehtorockmonumenttia. Ikonisimmat esiintyjät oli kaivettu elektronisen musiikin lähimenneisyydestä. Omat bucket list -artistini tämän vuoden festivaalilla olivat Underworld ja Autechre, brittiläiset teknon jättiläiset, joiden juuret ulottuvat kauas 1980- ja 1990-luvun taitteeseen. Suuren yleisön keskuudessa Underworld tunnetaan lähinnä Trainspotting-elokuvassa soineesta Born Slippy -bängeristään, Autechrea ei kerrassaan mistään. Underworld saattoi iättömän, duon sähköiseen pulssiin bluesin sävyjä tuovan vokalistinsa Karl Hyden johdolla yhteen muutamankin rave-sukupolven energisellä ja visuaalisesti näyttävällä show’llaan, Autechre puolestaan muovasi loputtomasti mutatoituvaa abstraktin teknon monoliittiaan pilkkopimeässä, koska miksipäs ei. Molempi parempi!
Good Boys
MV: Vuoden 2025 suomiräpilmiö Good Boys riemastutti energisellä setillään lauantain alkuiltapäivästä. Yhtye on valloittanut keikkalavat ympäri Suomen lakonisella huumorillaan ja riehakkaalla menollaan. Flow’n päälavan keikan alkuun kuultu puhe Palestiinan puolesta sai yleisöstä korviahuumaavan tuen. Vakavista aiheista siirryttiin bileisiin, ja muun muassa gb-maailma (Neliapilaa oon ettiny) -kappaleen mainiot koreografiat viimeistelivät viisikon vallattoman keikan. Good Boys ja kesä – mikä yhdistelmä!
Kuva: Kiril Antinranta
Veronica Maggio
MV: ”Onko ok, että puhun ruotsia”, kysyy Veronica Maggio settinsä alussa. Kun tämä kielipoliittinen kysymys on saatu ratkaistua (artistin jatkaessa ruotsiksi), päästään nauttimaan tunniksi ruotsalaisen supertähden karismasta ja hittejä täynnä olevasta keikasta. Jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan yleisöjä ihastuttanut Maggio ihmetteli itsekin, miten edellisestä Helsingin-konsertista on jo yhdeksän vuotta aikaa. Ikävä olikin jo kerinnyt tulla! Pohjoismaissa valtaisaa suosiota nauttiva Maggio osaa yhdistää ajattoman popmusiikin melankolisiin pohdintoihin elämästä tavalla, joka valloittaa kuulijoita monessa sukupolvessa. Keikan lopuksi kuultu ikoninen Jag kommer todistaakin, miksi Maggiota on toistuvasti kutsuttu sukupolvensa ääneksi.
Beth Gibbons
AL: Kukaan ei välitä laulullaan kärsimystä niin kuin Beth Gibbons. Portishead-yhtyeen keulakuvana tunnetuksi laulajatar täytti tammikuussa 60 vuotta, mutta tuntui toismaailmaisessa tuskaisuudessaan monta iäisyyttä muinaisemmalta jo ammoisella 1990-luvulla. Harvakseltaan levyttävä Gibbons toi Flow’hun mukaan mukavasti rönsyilevän taustabändin, joka koristeli rujon pakanallista folkiaan tarpeen mukaan klarinetein, huiluin, baritonisaksofonein, timpanein tai vibrafonein. Gibbonsin soolouran käynnistäneen Mysteriesin (2002) ja Portisheadin tuotannosta lainatun Glory Boxin (1994) emotionaalinen palleaisku sai haukkomaan henkeä eikä kyynel pysynyt enää silmässä.
Little Simz. Kuva: Muru Vähänikkilä
Little Simz
MV: Vuoden 2021 Sometimes I Might Be An Introvert -albumillaan palkintopöydät tyhjentänyt Little Simz toi festivaalille upeasti soivan taustabändin ja kasapäin karismaa Pohjois-Lontoon kaduilta. Kolme vuotta sitten Flow-keikkansa perumaan joutunut brittitähti otti yleisönsä iloisena ja vilpittömän energisenä – pahoitellen aiemman keikan peruuntumista. Tämän vuoden toukokuussa julkaistun Lotus-albumin aiempaa elektronisemmat biisit sulautuivat herkullisesti yhteen vanhemman tuotannon kanssa. Keikan kohokohdaksi nousi hypnoottinen Venom, jonka aikana Little Simz sai taustabändinsä kanssa päälavan edustan tanssimaan. Little Simz tuo brittiräppiin samanlaista hervotonta energiaa kuin The Streets Original Pirate Material -levyllään pari vuosikymmentä sitten.
Infinity Song
AL: Tämän kesän Flow’n ehdoton kierrepallo oli Infinity Song, neljän newyorkilaissisaruksen ympärille rakentuva kokoonpano, joka yhdistää vapaana vellovassa soitossaan gospelin ja soulin hurmoksellisuutta 1970-lukuisen soft rockin hedonistiseen helppouteen (coverina kuultiin muun muassa Fleetwood Macin Dreams). Parasta Infinity Songissa on sen kotikutoisuus: sen paremmin Abraham, Angel, Israel kuin Momo (Boyd) eivät ole erityisen hyviä laulajia eivätkä erityisen taitavia soittajia. Sen sijaan, että olisi tuntenut kuuntelevansa huippuunsa hiottujen superammattilaisten soittoa, saattoi hyvin kuvitella seuraavansa koulun bändin tai harrastajateatterin musikaalin tarpeisiin kootun kokoonpanon esiintymistä. Paljon keikan yhteisöllisestä tunnelmasta sataa upean Balloon 360° -pallolavan laariin; kaiken osuessa kohdalleen se lienee Suomen ylivertaisin ulkoilmaestradi.
Balloon 360° on Flow’n persoonallisin esiintymislava. Kuva: Petri Anttila
Fontaines D.C.
AL: Flow Festivalissa on nähty viime vuosina varsin vähän uudempia kansainvälisiä kitararockyhteyitä – muun muassa siksi, että hyvin harva niistä nauttii missään määrin merkittävää suosiota. Fontaines D.C. on yksi kourallisesta tuoreita indierock-tekijöitä (tai ”tuoreita”, bändi on perustettu jo vuonna 2014), joiden nimen festivaalijärjestäjät uskaltavat piirtää julisteisiin vähänkään isommalla fonttikoolla. Suomessa lähes vuosittain vieraileva irlantilaisyhtye on hioutunut äärimmäisen varmaksi ja vakuuttavaksi isojen lavojen esiintyjäksi. Rock-kukkouden edellyttämä itsevarmuus ja työläispunkkarille välttämätön nöyryys yhdistyvät laulaja Grian Chattenin esiintymisessä juuri oikeassa suhteessa, ja tummana hehkuvat post punk -helmet bändin neljältä takuulaadukkaalta albumilta vyöryvät päälle nautinnollisella paineella.
Lola Young
MV: Sunnuntain alkuillan päälavalla valloitti nouseva brittitähti Lola Young, jonka esiintyminen toi väistämättä mieleen Amy Winehousen – Gen Z -vivahteilla. Upeaääninen Young herätti kriitikkojen kiinnostuksen viimeistään viime vuonna julkaistun debyyttialbuminsa Stream of Consciousnessin myötä. Kappaleet ammentavat sisällöllisestikin Winehousen perinnöstä: esimerkiksi D£aler on omistettu Youngin huumediilerille. Sanoitukset ovat hyvinkin silottelemattomia, ja Young onnistuu upealla livetulkinnallaan nostamaan kuulijan ihon kananlihalle. Suurelle yleisölle Young tuli tutuksi viime vuonna TikTokissa viraalihitiksi nousseella Messy-singlellä, jota hän itse on nimittänyt ”ADHD-hymniksi”. Kolmatta päivää juhlineen festivaalikansan laulaessa setin odotetusti päättävän hitin tahtiin heräsi tunne, että nyt saa nähdä seuraavan supertähden syntyvän.
Antti Lähde & Muru Vähänikkilä, teksti
Flow Festival seuraavan kerran 14.–16.8.2026.