Eero Innamaan suu vääntyy virneeseen, kun puheeksi tulee vuodet Kerttulin urheilulukiossa Turussa.
– Se oli hauskaa aikaa. Meillä oli todella kiva kaveriporukka, Innamaa muistelee.
Yksi porukasta oli tuleva seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto, joka kertoi suurella lämmöllä lukioajastaan perjantaina ilmestyneessä kirjassaan Yli Kaiken.
Innamaa kertoo kirjassa, että kaveriporukka vietti niin pitkiä aikoja Murron asunnolla, että he alkoivat kutsua sitä ”kerhotaloksi”. Porukka kokoontui kerhotalolla, vaikka Murto itse oli treeneissä.
Kirjassa Innamaa kertoo, että kaikki näkivät jo tuolloin, että Murrosta tulee mestari. Itse asiassa muut kutsuivat häntä kirjaimellisesti ”mestariksi”.
– En muista, olinko se minä, joka aloitti sen, Innamaa väistää.
Lukiokaverit eivät olleet toki ainoita, jotka näkivät Murron potentiaalin. Jokainen näki, miten pitkä, vahva ja nopea Murto on. Urheilevien kaverien näkökulma oli silti erilainen.
– Vaikka Wilma oli oman ikäluokkansa maailman paras ja teki nuorten maailmanennätyksen, niin kun muut pumppasivat Wilman renkaita, niin Wilma itse toppuutteli.
– Hän tiedosti seiväshypyn lainalaisuudet. Hän muistutti monta kertaa, että seiväshyppy on niin herkkä laji. Jonain vuonna voi tulla hirvittävä kehitysloikka ja seuraavana vuonna tulee taantuma. Tärkeintä on pitkä tähtäin, Innamaa kertoo.
Innamaa on luonnollisesti seurannut Murron uraa tarkasti.
– Niin, hän on varmaan Suomen ehkä seuratuin urheilija, Innamaa hymähtää.
Sen sijaan livenä lukiokaverit ja vilpaslaiset eivät ole törmänneet pitkiin aikoihin.
– Taisi olla muutama vuosi sitten, kun törmättiin Kupittaan Cittarissa.
Eero Innamaa oli lukiolaisena Kristika Turun ykköstähti Divari A:ssa. Kuva: TS-arkisto/Jori Liimatainen
Innamaa tuli haastatteluun suoraan Vilppaan treenien jälkeen. Treeneissä huomasi välittömästi, että nyt alkusyksyn makrotason maalailu oli loppunut ja tilalle oli tullut mikrotason hinkkaamista. Valmennuskaksikko Teemu Rannikko–Jussi Savolainen puuttui todella pieniin yksityiskohtiin ja keskeytti juostavat kuviot tämän tästä.
Hinkkaamiselle on hyvä syy: lauantaina Salohallissa pelataan kauden ensimmäinen Korisliigan moderni klassikko Vilpas–Karhubasket.
– En halua missään nimessä ottaa mitään pois aiemmilta vastustajilta (Bisons, Honka ja Kobrat), mutta nyt meidät testataan ihan oikeasti, Innamaa nyökkää.
Vuosi sitten vastaava testi epäonnistui Vilppaalta pahasti. Karhu suorastaan nolasi Vilppaan ja jätti kotijoukkueen 60 pisteeseen.
– Tiesimme, että Karhu tulee kovempaa kuin kukaan muu ja puhuimme siitä paljon. Silti emme olleet siihen valmiita (60–76-kotitappio). Eli voimme saada nytkin reality checkin (herätys), Innamaa varoittaa.
Lähtökohta kahden suurimman mestarisuosikin kohtaamiseen on silti loistava. Rankan alkurypistyksen (kolme peliä kuuteen päivään) jälkeen kumpikin joukkue on saanut valmistautua otteluun koko viikon.
– Huomasin viime perjantaina (Lapualla), että kaikki on aivan sippinä. Siksi on hienoa, että kumpikin on saanut valmistautua kunnolla, Innamaa kertoo.
Innamaa pelasi Karhussa kaudet 2018–2024. Kuudesta kaudesta yksi päättyi koronaan, yksi pronssiotteluun ja loput neljä finaalissa. Koko ajan valmennustiimissä oli nykyinen päävalmentaja Janne Koskimies.
– Juttelimme juuri Teemun ( Rannikko ) kanssa, että milläköhän puolustusmuodolla he lähtevät, Innamaa paljasti.
Vaihtoehtoja on kaksi.
1) ”Hedge and plug” -puolustus, jossa sentteri antaa kovan paineen pallolliselle ja takamies sulkee niin sanotun ”short rollin” eli lyhyen syötön sentterille. Varsinkin NBA-valmentaja Tuomas Iisalon joukkueet ovat käyttäneet tätä aktiivista puolustusmallia.
2) Vaihtava puolustus, jossa pallollisen pelaajan puolustaja ei yritä mennä palloskriinin läpi vaan vaihtaa skriinaajan puolustettavakseen ja skriinaajan puolustaja vaihtaa pallolliseen.
Yhtä kaikki, kumpikin puolustustapa on aktiivinen ja aggressiivinen ja pyrkii tekemään Vilppaasta passiivisen eli käytännössä saamaan takamiehen pomputtamaan palloa kaarella mahdollisimman pitkään.
– Totta kai olemme valmistautuneet kumpaankin, Innamaa vahvistaa.
Innamaan oma alkukausi on ollut toistaiseksi tahmea. Peliaika on jäänyt 17 minuuttiin ja pistekeskiarvo 2,7:ään. Plusmiinuskin on vain yhden plussalla, vaikka Vilppaan koriero on 52 pistettä plussalla.
– Juoksutesteissä tuli todella hyviä tuloksia. Tuntuu myös, että hyppään korkeammalle kuin moneen vuoteen, ehkä ikinä. Pelaaminen on kuitenkin niin erilaista. Tässä kestää hetki, että tottuu.
– Kun päästään kevääseen, niin pelaaminen on taas helppoa. Voin pelata vaikka joka toinen päivä, eikä tunnu missään, Innamaa vakuuttaa.
Ennen kevättä Innamaalla on kuitenkin suurempia asioita mietittävänä. Hänestä tulee nimittäin isä. Laskettu aika on Nuutinpäivänä eli 13. tammikuuta.
– Jännittää, mutta samalla olen todella innoissani.
Innamaa on saanut vinkkejä isyyteen joukkueen tuoreimmalta isältä eli päävalmentaja Jussi Savolaiselta.
– Jussi kertoi, että hoitopöytä ja sitteri ovat tärkeimmät.
Vilpas–Karhubasket lauantaina Salohallissa kello 18
Lähtökohdat: Vilppaalla (3 voittoa/0 tappiota) on lauantaina loistava sauma ottaa eroa Karhuun (2/1). Karhulta puuttuu ottelussa pitkäaikaispotilaat Christian Davis ja Hugo Boman sekä takamies Jayden Zackery. Näillä jaoilla Vilppaan tappio olisi keskivertoa suurempi yllätys. Zackeryn poissaolo tietää sitä, että Vilpas antanee ronskin paineen ykköspointti Juuso Salmelle.
Seuraa tätä: yleisömäärä
Lauantai-ilta, sarjakärki, syysloma ja bussilastillinen Karhufaneja vellikelloineen. Ihme, jos väkeä on vähemmän kuin Salohallissa istumapaikkoja (1 612).
Knoppi: Karhun Jaeden Zackery ja Vilppaan Claudell Harris muodostivat Boston Collegen takakentän kaudella 2023–2024.
Tulosennuste: 86–79