Nasan tutkimuksen mukaan Marsin pinnalla oleva jää voisi toimia pakastimena, joka pystyisi säilyttämään mikrobien rakennusosia jopa 50 miljoonan vuoden ajan.

Tuoreessa tutkimuksessa testattiin kolibakteereja Marsin olosuhteissa.

Jäässä olevat bakteerit altistettiin säteilylle, joka vastaa 20 miljoonan vuoden aikana punaisella planeetalla kertynyttä kosmisten säteiden annosta. Tämän jälkeen bakteerien selviytymistä analysoitiin teoreettisilla malleilla.

Marsilla ei ole Maan tapaan paksua ilmakehää eikä vahvaa magneettikenttää. Siksi avaruudesta tuleva kosminen säteily pääsee lähes esteettä planeetan pinnalle asti.

Tämä tuhoaa orgaaniset molekyylit ja siten todisteet elämästä Marsin pinnalta suhteellisen nopeasti. Jään sisään kätkeytyneet mikrobit tai ainakin niiden DNA voivat kuitenkin olla suojassa hajottavalta kosmiselta säteilyltä.

“Havaitsimme, että aminohapot Marsin pinnan jäässä selviäisivät yli 50 miljoonan vuoden ajan kosmiselle säteilylle altistumisesta. Tämä on paljon pidempi aika kuin Marsin nykyisten pintajäävarastojen odotettu ikä”, tutkijat kirjoittavat artikkelissaan.

Koska Marsissa on aikoinaan ollut elämälle suotuisat olosuhteet, tulevaisuuden marsluotainten kannattaisi kaivella planeetan jäätä ja etsiä sieltä mahdollisia elämän jäänteitä.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)