Uutistoimisto Reutersin mukaan 13-vuotias ukrainalaispoika käveli itärajan yli Suomesta Venäjälle tammikuussa. Yle ei ole saanut varmistusta sille, onko kyse samasta pojasta, josta uutisoitiin alkuvuodesta.
Pojan äiti palasi Suomesta Kiovaan ottaakseen poikansa siellä vastaan.
Uutistoimisto Reuters kertoo ukrainalaisesta 13-vuotiaasta pojasta, joka käveli itärajan yli Suomesta Venäjälle tammikuussa.
Reutersin mukaan poika vietti kahdeksan kuukautta lastenkodissa Venäjällä, mutta on nyt päässyt Kiovaan äitinsä luokse.
Helmikuussa Suomessa uutisoitiin 13-vuotiaasta pojasta, joka ylitti Suomen ja Venäjän rajan kävellen Imatran Karhusuolla 31. päivä tammikuuta. Venäjän viranomaiset ottivat hänet kiinni.
Yle ei ole pystynyt varmistamaan, onko Reutersin uutisessa kyseessä sama poika. Yle ei ole saanut asialle vahvistusta Suomen viranomaisilta.
Poika kertoo Reutersin haastattelussa, että hän oli paennut sotaa Suomeen perheenjäsentensä kanssa vuonna 2022.
Poika kertoo, ettei sopeutunut Suomeen kulttuuri- ja kielierojen vuoksi. Poika kertoo kävelleensä Venäjälle netissä tapaamiensa videopelaajien suostuttelemana aikomuksenaan muuttaa Venäjälle.
– Halusin asua joko Ukrainassa tai lähellä Ukrainaa. Ainoa vaihtoehtoni oli elää Venäjällä. Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja, poika kertoo Reutersin haastattelussa.
Venäjän puolella rajaa poika otettiin kiinni ja häntä kuulusteltiin tuntien ajan.
Poika lähetettiin Pietariin lastenkotiin. Tässä vaiheessa hän kertoo muuttaneensa mielensä Venäjälle muuttamisesta.
Pojan äidin mukaan Venäjän ja Ukrainan viranomaiset neuvottelivat pojasta kahdeksan kuukauden ajan, kunnes hänet lähetettiin Kiovaan.
Äiti kertoo palanneensa Suomesta Kiovaan ottaakseen poikansa siellä vastaan.
Reuters haastatteli äitiä ja poikaa Kiovassa 14. lokakuuta. Uutisessa ei kerrota, aikooko perhe palata Suomeen.
Viranomaiset eivät kommentoi
Yle kysyi ulkoministeriöstä, koskeeko Reutersin uutinen samaa poikaa, joka ylitti rajan Karhusuolla.
– Olemme tietoisia asiasta, mutta koska kyse yksityisestä henkilöstä, niin emme voi kommentoida tämän enempää, konsuliasioiden yksikön johtava asiantuntija Antti Vaaras sanoo sähköpostitse.
Rajavartiolaitokselta ei kommentoitu asiaa perjantai-iltapäivään mennessä.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta kerrottiin Ylelle, ettei poliisilla ole asiaan kommentoitavaa.
Ukrainan mukaan Venäjällä on lähes 20 000 lasta, joita pidetään Venäjällä vastoin heidän tahtoaan. Suomesta Venäjälle vapaaehtoisesti kävelleen pojan tapaus on poikkeuksellinen, sillä useimmiten lapset on viety Ukrainasta Venäjän valtaamilta alueilta.
Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) on antanut Venäjän presidentistä Vladimir Putinista ja Venäjän lapsiasianvaltuutetusta Marija Lvova-Belovasta kansainvälisen pidätysmääräyksen lapsikaappauksista sekä aikuisten pakkosiirroista.