Lokakuun alussa julkaistussa Akateemisessa kapinakirjassa ääneen pääsee yli 50 eri yliopistojen työntekijää, tutkijaa ja opiskelijaa.
Aamulehti
Yli seitsemänkymmentä erilaista tekstiehdotusta. Se oli paljon enemmän kuin tutkijat Minni Matikainen, Paula Silvén ja Anni Piironen osasivat toivoa.
Viime vuoden alussa kolmikko etsi tekijöitä valmisteilla olevaan kirjaan, jossa yliopistolaiset pääsisivät kertomaan kokemuksiaan akateemisen maailman ongelmakohdista sekä paljastamaan, miten ovat kapinoineet niitä vastaan.
Viestiä laitettiin tutuille ja tuntemattomille. Kaikille sellaisille, joilla voisi olla painavaa sanottavaa liittyen yliopistossa työskentelyyn, opiskeluun tai tutkimuksen tekemiseen.
”Ajattelimme, että kunhan saisimme edes 15 ehdotusta, siinä olisi jo jonkinlainen kirja”, Tampereen yliopistossa väitöskirjatutkimusta tekevä Paula Silvén kertoo.
Ketkä?
Kirjan toimittajat
Minni Matikainen on kasvatustieteiden tohtori Jyväskylän yliopistosta. Hän tutkii ajattelutapoja muuttavia oppimisprosesseja opettajankoulutuksessa.
Paula Silvén on filosofian ja kasvatustieteen maisteri sekä väitöskirjatutkija Tampereen yliopistosta. Silvén on tutkinut akateemista vastarintaa ja yliopistojen rahoitusta.
Anni Piironen työskentelee erityisopettajana ja tekee väitöskirjaa Jyväskylän yliopistossa. Hän tutkii opettajan vihan tunteita pedagogisessa suhteessa.
Silvén saapuu haastatteluun suoraan Työväenkirjallisuuden päivästä Työväenmuseo Werstaalta, jossa on ollut esittelemässä teosta Akateeminen kapinakirja – Kauno- ja kaunakirjallisuutta yliopiston epäkohdista ja niitä vastaan kapinoinnista (Vastapaino). Kirjassa ääneen pääsee yli 50 yliopistolaista.
Idea kirjasta syntyi yli kaksi vuotta sitten. Alkuperäisen ajatuksen taustalla ovat kirjan kaksi muuta toimittajaa, kasvatustieteiden tohtori Minni Matikainen Jyväskylän yliopistosta ja kasvatustieteen väitöskirjaa parhaillaan työstävä Anni Piironen niin ikään Jyväskylän yliopistosta. Silvénin he löysivät mukaan yliopiston taloutta käsittelevän paneelikeskustelun osallistujien joukosta.
Tekstiehdotuksia haettiin myös sosiaalisen median kautta ja lopulta niitä saatiin laajasti eri tieteenaloilta sekä eri uravaiheissa olevilta henkilöiltä. Mukana oli niin opiskelijoita kuin emeritusprofessoreja, humanisteja, kauppatieteilijöitä, solubiologeja ja yhteiskuntatieteilijöitä eri yliopistoista ympäri Suomea.
”Se kertoo, että aihe resonoi vahvasti ja ihmisillä on tarve saada hätähuutonsa kuuluviin”, Silvén kiteyttää.
Niin sai alkunsa akateeminen kauno- ja kaunakirjallinen teos. Jälkimmäinen nimitys tosin syntyi kirjoitusvirheen seurauksena, mutta olikin yllättävän osuva. Kaunoja kirjassa nimittäin puretaan.
Mihin kapinaa kaivataan?
Yliopistomaailman raaistuminen ja kilpailun lisääntyminen, työolot ja epävarmuus esimerkiksi työsuhteen jatkumisesta nousevat Silvénin mukaan kirjaan vallittujen tekstien suurimmiksi huolenaiheiksi.
”Mutta myös se, onko yliopisto kadottamassa sivistystehtävänsä ja mitä tapahtuu, jos me annamme asian olla”, Silvén toteaa.
Monissa kirjan teksteissä käsitellään muun muassa sitä, miten kirjoittajien mukaan yliopiston rahoitusmallit saavat työntekijät lipsumaan standardeista, puskemaan opiskelijoita pihalle vain mahdollisimman nopeasti. Silvén kuvailee yliopistoja painekattiloiksi.
Paljon hyvää
Silvén, Matikainen ja Piironen eivät ole ensimmäisiä akateemista maailmaa kriittisesti tarkastelevia kirjan kirjoittajia. Noin vuosi sitten julkaistiin esimerkiksi tutkija Hanna Kuuselan teos Syytös, Muuan akateeminen komitragedia (Vastapaino), joka perustuu pääosin Kuuselan omiin kokemuksiin yliopistomaailmasta.
Silvén toteaa, että Akateemisen kapinakirjan rooli tällä kirjallisuuden kentällä on merkittävä, sillä se tuo laaja-alaisesti esiin ihmisten kokemuksia eri tiedekunnista ja yliopistoista. Haasteet ovat yhteisiä, mutta samalla myös yhteisöä jakavia.
Paula Silven toteaa, että yliopistojen toiminta heijastuu myös tutkimuksen vapauteen ja samalla demokraattisen yhteiskunnan säilymiseen. Kuva: Eriika Ahopelto / Aamulehti
Silvénin oma akateeminen kapina sai alkunsa vuonna 2018, jolloin hän toimi silloisen ylioppilaskunta Tamyn varapuheenjohtaja. Samaan aikaan Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto yhdistyivät ja niin tekivät myös kaksi perinteistä ylioppilaskuntaa. Silvén toteaa, että prosessi ei ollut kivuton eikä hän kokenut, että ylioppilaskunnan ääntä kuultiin tarpeeksi erilaisissa päätöksissä.
”Yritimme vaikuttaa siihen, että yliopistosta tulisi demokraattisia arvoja edustava. Se kaikki kaikui vain tyhjille korville.”
Barrikadeille
Silvénin mukaan yliopistoissa on myös valtavasti hyvää. Moni kirjoittaja tuo esiin sitä, miten oma työ mahdollistaa loputtoman uudelleen oppimisen.
”Ihmisten aito halu tuottaa tutkittua tietoa yhteiskunnan hyväksi on jotain sellaista, mitä en osaa sanallistaa kauhean hyvin. Sen vain tuntee, kuinka tärkeää se on.”
Kirjan toimittajat toivovat, että teos löytäisi yleisönsä myös yliopistomaailman ulkopuolelta. Silvén toteaa, että monilla on yliopistoista kuva, jossa tutkijat esiintyvät vain asiantuntijoina mediassa. Työn inhimillinen puoli jää piiloon.
”Näen, että se ei ole mitenkään ainutlaatuista yliopistolle, vaan myös monilla muilla eri aloilla yhteiskunnassamme kipuillaan tulospaineiden ja sellaisen kilpailullisen uusliberalistisen eetoksen kanssa. Pitäisi jatkuvasti sykkiä enemmän, olla tuottavampi ja tehokkaampi. Kyse on paljon laajemmasta ilmiöstä kuin vain yliopistoista.”
Kirjan toivotaan toki myös osuvan sen kuvaamaan yhteisöön.
”Toivomme että yliopistoyhteisö oikeasti lähtee barrikadeille. Nyt mitta on täysi. Jos yritämme aina kauhean nätisti kuiskia johonkin, että voisiko joku kiltti vähän puolustaa meidän sivistysyliopistoa, eihän mikään muutu. Nyt täytyy oikeasti näyttää että olemme valmiita kapinaan.”