Tänään elämänsä biisit paljastavat muun muassa Meiju Suvas ja Heikki Kinnunen.

Katja Ståhl (edessä) on juontanut Elämäni biisiä alusta asti. Yle

Iskelmätähti Meiju Suvaksen, näyttelijä Heikki Kinnusen, toimittaja Seija Vaaherkummun, oopperalaulaja Jaakko Ryhäsen ja kirjailija Raija Orasen elämän biisit paljastuvat tänään juontaja Katja Ståhlin johdolla TV1:llä. Katsojat eivät ole täysin tyytyväisiä siihen, ketkä kaikki kappaleita tätä nykyä esittävät.

Alusta saakka Elämäni biisissä mukana ollut Diandra kerää toki edelleen ylistystä, mutta moni kaipaa hänen kanssaan samaan aikaan aloittaneita artisteja. Ylen Facebookissa ikävöidään yhä etenkin Jarkko Aholan perään. Hän lopetti ohjelmassa kolmanteen tuotantokauteen. Parhaillaan pyörii jo seiskakausi, eli Ahola on ollut jo pidempään poissa kuin mukana.

Viime vuonna uutisoitiin myös Diandran ja Aholan aikalaisen Irinan jättäytyneen pois sarjasta.

– Irinaa ja Vesteristä on ikävä, muuan Sirpa nostaa keskusteluun myös uudemman laulajan, jota häntäkään ei nähdä enää ohjelmassa.

– Ikävöin Kasmiria, Vesteristä, puhumattakaan Jarkko Aholaa. Nämä uudet, juu ei, Sinikka liittyy keskusteluun.

Tästä porukasta kaipaillaan takaisin etenkin Tero Vesteristä (3. vas.), Jore Marjarantaa (4. oik.), Kasmiria (2. oik.) ja Irinaa (oik.). JP Leppäluoto (vas.) ja Diandra (4. vas.) jatkavat yhä ohjelmassa mukana, samoin etualalla oleva juontaja Katja Ståhl. Jenni Gästgivar

Kasmiria kuultiin ja nähtiin Elämäni biisissä vuosina 2020–2023 ja Tero Vesteristä vuosina 2022–2024. Ritva kaipailee somessa takaisin myös Vesterisen kanssa samaan aikaan mukana ollutta Jore Marjarantaa.

Elämäni biisi käynnistyi vuonna 2019. Tuolloin vakituisena esiintyjänä aloitti Diandran, Irinan ja Jarkko Aholan ohella myös Pepe Willberg, jota on häntäkin tavattu toivoa takaisin.

Elämäni biisin artistikattaus näyttää tänä syksynä tältä: Henri Piispanen, Johanna Rauma, JP Leppäluoto, Lauri Mikkola, Markku Aro, Diandra ja Suvi Teräsniska. Tomi Natri

Tänä syksynä ohjelman vakikattausta vahvistettiin Johanna Raumalla, Markku Arolla ja Henri Piispasella. Muina laulajina jatkavat Diandran lisäksi Suvi Teräsniska, JP Leppäluoto ja Lauri Mikkola. Arja Saijonmaa ei ole enää mukana.

Elämäni biisi tänään TV1:llä kello 21.00 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.