

Jasmin Lahtinen (oik.) ei muista koskaan olleensa Mirja-äitinsä (kesk.) kyydissä. – Markku-isäni on ajanut aina, ja Mirja-äitini on toiminut apukuskina. Jasmin Lahtinen
Suomen surkeimmassa kuskissa on vielä neljä kilpailijaa jäljellä. Yksi heistä on Mirja Lahtinen, joka on kansainvälisesti tunnetun suomalaisen realitytähden äiti.
Äidissä ja tyttäressä on yhdennäköisyyttä – ja toki heillä on myös sama sukunimi. 90 päivää morsiamena -jenkkisarjassa nähty Jasmin Lahtinen otti vain oman nimensä jatkoksi Blake Abelardin sukunimen avioiduttuaan miehen kanssa USA:ssa tv-katsojien seuratessa eri puolella maailmaa, myös Suomessa. Parin avioliitossa on riittänyt ylä- ja alamäkiä. Suhde päätyi asumuseroon, jonka seurauksena Jasmin muutti Los Angelesista New Yorkiin.
Jasmin Lahtisesta tuli tv-tähti eri puolilla maailmaa sen jälkeen, kun hänen Blake Abelardin romanssia alettiin seurata 90 päivää morsiamena -sarjassa. Jasmin Lahtinen
Suomen surkeimman kuskin piti tuoda Jasmin kuvausten ajaksi Suomeen eläkkeellä olevan äitinsä apukuljettajaksi, mutta toisin kävi.
– Minun piti alun perin tulla Suomeen ja olla apukuskina äidille, mutta en valitettavasti päässytkään, Jasmin kertoo Iltalehdelle.
– Minulle tuli odottamaton työtarjous, jota ei voinut siirtää. En olisi ehtinyt olla kuin muutaman päivän mukana, mutta onneksi isäni Markku lupautui tilalle, Jasmin kiittelee.
Jasminin isä Markku toimii vaimonsa ja Mirjan apukuljettajana Suomen surkeimmassa kuskissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Jasminin piti istua pelkääjän paikalla. MTV3
Äitinsä, ja isänsä, taivalta sarjassa Jasmin on seurannut silmä kovana. Hän on nähnyt jokaisen jakson.
– Olen saanut nauraa ja kauhistella. On ollut viihdyttävää seurata, Jasmin kuvailee.
Tyttärellä on äidilleen yksi neuvo mitä ajamiseen tulee. Pitkiä ajotaukoja ei saisi tulla. Ratin taakse olisi hyvä istuutua aina, kun mahdollista, vaikka ihan lyhyenkin matkan ajaksi.
– Rohkeutta vaan! tytär kannustaa.
Mirja luopui miehensä Markun kanssa autoilusta turhuutena jo yli kymmenen vuotta sitten. MTV3
Tosin, Jasmin epäilee, että näinkö hän tätä nykyä voi kovin paljoa neuvoja kenellekään jaella.
– Nyt on pakko sanoa, että saatan itse kohta olla yhtä kuski kuin Mirja. Ennen ajoin paljonkin ja olin hyvä, mutta nyt olen ollut melkein kymmenen vuotta ajamatta. Lisäksi olen asunut Amerikassa seitsemän vuotta, minkä johdosta Suomen liikennesäännöt ovat unohtuneet. Ehkä äiti ilmoittaa minut Suomen surkeimman kuskin seuraavalle kaudelle, Jasmin veistelee.
Suomen surkein kuski tänään MTV3:lla kello 21.00 & Katsomossa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.