Alustavien tietojen mukaan auto on tullut Virtojen suunnasta etelään.

Avaa kuvien katselu
Virrat sijaitsee Pirkanmaalla Parkanon ja Ruoveden pohjoispuolella. Kuva: Antti Eintola / Yle, Openstreetmap, Mapcreator
Torisevantiellä Virroilla tapahtui lauantain vastaisena yönä kahden ihmisen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus.
Alustavien tietojen mukaan auto on tullut Virtojen suunnasta etelään. Autossa olleet mies ja nainen ovat menehtyneet tapahtumapaikalle.
Poliisin tietojen mukaan kuljettaja on menettänyt ajoneuvon hallinnan Hauhuuntien risteyksen jälkeen ja törmännyt tien vasemmalla puolella oleviin puihin.
Tapahtuma-aikaan on tie on ollut kuiva, eikä asiassa ole syytä epäillä kelin vakuttaneen tieltäsuistumiseen.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuolemantuottamuksena sekä kahtena kuolemansyyn selvittämisenä.