Kokeilulla halutaan helpottaa sosiaali­työntekijöiden työkuormaa. Pirkanmaalla lastensuojelu­ilmoitusten määrä on kaksin­kertaistunut kymmenessä vuodessa.

Pirkanmaan hyvinvointialue - kyltti

Avaa kuvien katselu

Pirkanmaan hyvinvointialueen pilottiryhmä testaa uutta tekoälysovellusta. Arkistokuva. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha) testataan tekoälyn mahdollisuuksia lastensuojeluilmoitusten käsittelyssä.

Tavoitteena on helpottaa sosiaalityöntekijöiden työkuormaa ja nopeuttaa asiakkaiden avun saamista.

Tekoälyyn perustuva sovellus tekee sosiaalityöntekijän syöttämistä kirjauksista yhteenvetoja ja koostaa niitä palvelutarpeen arviointilomakkeeseen.

Sosiaalityöntekijä tarkastaa tekoälyn tekemät yhteenvedot ja muokkaa niitä tarvittaessa, kertoo Pirhan digiasiantuntija Teemu Kuortti.

– Palvelutarpeen arviointilomake on laaja ja työläs täyttää. Tässä haetaan automaatiota ja nopeutusta tiedon koontiin ja lajitteluun.

Kuortin mukaan tekoälysovellus on toteutettu tietoturvallisesti.

Tavoitteena säästää aikaa ja vaivaa

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Suomessa kokeillaan tekoälyä tällä tavalla lastensuojelun apuna.

Tekoälysovellusta käyttää Pirkanmaalla pilottiryhmä, jonka työtä verrataan ilman sovellusta työskentelevään verrokkiryhmään.

– Seuraamme, kuinka hyvin sovellus toimii ja kuinka tarkasti se täyttää tiedot. Ennen kaikkea seuraamme, paljonko tällä säästetään aikaa ja vaivaa, Teemu Kuortti kertoo.

Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Viime vuonna ilmoituksia tehtiin yli 18 000.