Gasellit-yhtyeen Miikka Niiranen kertoi Ylellä, millaisia vaikeuksia ympäristön tuoksut voivat hänelle aiheuttaa.

Gasellien Hätä-Miikka nähtiin Vain elämää -ohjelman 14. tuotantokaudella. Henri Kärkkäinen

Gasellit-yhtyeestä tuttu Hätä-Miikka eli Miikka Niiranen, 37, kertoi Ylelle oireistaan, joista ei hänen mielestään tiedetä tarpeeksi. Niiranen kärsii tuoksuherkkyydestä, jonka vuoksi aika ajoin esimerkiksi hengittäminen vaikeutuu, ääni lähtee tai suun ja nenän limakalvot haavautuvat.

Niiranen myöntää, että on aiemmin piilotellut tukalia oireitaan.

– Rajuimpia ja pelottavimpia kokemuksia ovat olleet kerrat, kun olen joutunut ambulanssilla päivystykseen tai hetki, kun jouduin käymään oireiden takia Miamissa sairaalassa, Niiranen kertoo Ylellä.

Tuoksuherkkyydellä tarkoitetaan poikkeavaa reagointia elinympäristön hajuihin. Terveyskirjaston mukaan tuoksuherkkyyttä esiintyy noin 10–40 prosentilla. Tuoksuherkkyydellä ei kuitenkaan ole tarkkaa määritelmää tai objektiivista toteamistapaa.

Lievä herkkyys on tavallisempaa, kun taas merkittävää haittaa tuoksut aiheuttavat prosentille väestöstä.

Niiraselle tuoksuherkkyys puhkesi kymmenen vuotta sitten keuhkokuumeen jälkeen. Samassa alkoi astma.

Oireidensa vuoksi hän on joutunut rajoittamaan menemisiään. Esiintyvän artistin ammatissa oireet laukaisevien hajujen välttely ei kuitenkaan ole helppoa. Hän miettii tarkkaan, millaisiin tilaisuuksiin on turvallista mennä, ettei hengitys lamaannu.

– Harva osaa kuvitella, miten suurta tuskaa, epävarmuutta ja pelkoa tällaiset tilanteet voivat etukäteen aiheuttaa.

Niiranen kertoo, että esimerkiksi Vain elämää -ohjelmaan osallistuminen ahdisti ja jännitti. Hän päätti kuitenkin kertoa tuoksuherkkyydestään rehellisesti ja koko työryhmä otti tilanteen tosissaan ja sitoutui hajusteettomuuteen. Maskeeraukset hoidettiin hajusteettomilla tuotteilla ja kuvauspaikkojen somisteina oli tekokukkia.

Ylen artikkelin ja podcastin julkaisun jälkeen Niiranen hehkutti Instagram-tilillään tuoksuherkkyydestä puhumisen positiivista vastaanottoa. Hän kertoo saaneensa aiheesta runsaasti viestejä.

– Ihmiselle syntyy helposti sellainen olo, että on vaikeuksien edessä yksin. Selvästi tällainen sairastelu ja oirehdinta on varsin yleistä, enkä missään nimessä ole ainut, Niiranen kirjoitti Instagram-tarinoissaan.

Tarinajulkaisut ovat nähtävillä 24 tuntia niiden julkaisusta.

– Tuli sellainen olo, että tämä asia oli todellakin tärkeää nostaa nyt esille.