Yhdysvalloissa autojen vuosimallit ilmoitetaan vähän mielikuvituksellisemmin kuin Euroopassa.

Niinpä Chevrolet on esitellyt jo vuosimallin 2027 Bolt-sähköauton. Käytännössä tuo tarkoittaa, että ennakkomyynnissä olevia Bolteja voidaan alkaa toimittaa asiakkaille tammikuussa 2026 alkaen.

Boltin edellinen vuosimalli oli 2023, jota myytiin 25 700 euron hinnalla., Siihen verrattuna uusi 29 990 dollarin (sisältää toimituskulut) hinta on hivenen korkeampi. Onneksi rahalla saa paljon enemmän ominaisuuksia ja varusteita kuin ennen.

Ajoakkuna on uusi 65 kilowattitunnin litiumionifosfaattipaketti, jolla toimintamatka (EPA) on 410 kilometriä. Eurooppalaisen mittaustavan mukaan tuo olisi lähes 500 kilometriä. Yksi tärkeimmistä parannuksista on pikalataustehon nosto 50 kilowatista kolminkertaiseksi. Niinpä ajoakun energiatason saa korotettua välillä 10–80 prosenttia 26 minuutissa. Sähkömoottori on lainattu Equinox EV:stä, ja se kehittää 155 kilowattia.

Vaikka vuosimallissa on neljän vuoden ero, Boltin ulkonäössä muutokset ovat odotettua vähäisemmät. Useimpien mielestä näyttääkin siltä, että uusi Bolt on vain muodistettu versio aiemmasta. Kuitenkin suurin osa korin pelleistä etenkin keulassa ja perässä ovat uusia.

Chevrolet on säästänyt myös sisustuksessa, sillä näkymä on pääosin ennallaan. Digitaalinen mittaristo on suurempi kuin ennen, ja vaihteenvalinnan painonappien sijaan ohjauspylväässä on valitsin. Erityisen tervetulleita ovat ilmastoinnin fyysiset säätimet, joiden takia ei tarvitse sukeltaa kosketusnäytön syvyyksiin muuttaakseen sisälämpötilaa.

Chevrolet Boltiin saa GM:n Super Cruisen, jolla voi jättää moottoritiellä ajamisen auton tehtäväksi.

Edellinen Chevrolet Bolt esiteltiin eurooppalaisillekin lokakuussa 2016 Pariisin autonäyttelyssä. Euroopassa mallin nimi oli Opel Ampera-e, ja yksi auto kävi esittäytymässä myös Suomessa.

Maaliskuussa 2017 PSA osti GM:n Euroopan-toiminnot, minkä takia Yhdysvalloissa valmistetun Chevrolet-Opelin hinta nousi liian korkeaksi. Sen myynti jäi mantereellamme hivenen vajaaseen 10 000 autoon. Yhdysvalloissa niitä meni kilpiin vuosittain tasaisella noin 20 000 kappaleen tahdilla.

Uusi vuosimallin 2027 Chevrolet Bolt on hankalassa tilanteessa, sillä kilpailijat, kuten Nissan Leaf, ovat kehittyneet merkittävästi. Vuoden kuluttua voimme kertoa, miten Bolt LT ja urheilullisempi Bolt RS ovat menestyneet USA:n sähköautomarkkinoilla.