Rauhan Nobel-palkinnon vastikään saanut venezuelalainen oppositiojohtaja Maria Corina Machado on ylistänyt Israelin taistelua totalitaarisia voimia vastaan. Asiasta kertoi perjantaina Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanslia, jonka mukaan Machado esitti kommenttinsa Netanjahulle puhelimessa.
– Machado kertoi pääministerille arvostavansa suuresti tämän päätöksiä ja päättäväisiä toimia sodan aikana sekä Israelin saavutuksia. Hän lisäksi ylisti sopimusta Gazan panttivankien vapauttamiseksi, Netanjahun kanslia sanoi päivityksessään.
Machado itse julkaisi X:ssä kaksikon puhelusta huolellisesti muotoillun päivityksen, jossa hän vältti ottamasta selväsanaisesti kantaa Israelin toimintaan Gazassa.
– Me venezuelalaiset arvostamme syvästi rauhaa ja tiedämme, että sen saavuttaminen vaatii valtavaa rohkeutta, voimaa ja moraalista selkeyttä, jotta voimme vastustaa meitä vastustavia totalitaarisia voimia, Machado sanoi.
– Aivan kuten taistelemme vapauden ja demokratian puolesta Venezuelassa, kaikki Lähi-idän kansakunnat ansaitsevat tulevaisuuden, joka perustuu ihmisarvoon, oikeudenmukaisuuteen ja toivoon – ei pelkoon.
Oppositiojohtaja kuitenkin puhui suoraan Israelin arkkivihollisesta Iranista. Machado kuvaili Iranin hallinnon olevan Venezuelaa itsevaltaisesti hallitsevan presidentti Nicolas Maduron hallinnon keskeinen tukija. Lisäksi Machado sanoi Iranin tukevan ”terroristijärjestöjä”, kuten Hamasia, Hizbollahia ja Jemenin hutheja.
Kolumbian Petro kyseenalaisti palkitsemisen
Nobel-komitean mukaan Maria Corina Machado palkittiin väsymättömästä työstään demokratian edistämiseksi Venezuelassa.
Tuore rauhannobelisti on kertonut itse omistavansa rauhanpalkinnon paitsi Venezuelan kansalle, myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille. Machadon mukaan venezuelalaiset luottavat enemmän kuin koskaan Yhdysvaltojen ja Trumpin tukeen saavuttaakseen demokratian ja vapautuakseen Maduron autoritaarisesta hallinnosta.
Nobel-komitean päätöstä myöntää Nobel Machadolle on arvosteltu muun muassa oppositiojohtajan Israel-kytköksiin liittyen. Netanjahun kovasanainen arvostelija Kolumbian presidentti Gustavo Petro kyseenalaisti viime viikolla Machadon palkitsemisen, koska tämä on jo aiemmin yrittänyt saada Netanjahulta tukea kampanjalleen Maduron syrjäyttämiseksi.
Muun muassa YK:n riippumaton tutkintakomissio on katsonut, että Israel on syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Israelin noin kaksi vuotta kestänyt hyökkäys on jättänyt Gazan raunioiksi. Gazalaisviranomaisten mukaan Israel surmasi hyökkäyksen aikana Gazassa ainakin noin 68 000 ihmistä.
Venezuelalla ei ole diplomaattisuhteita Israelin kanssa. Maduron edeltäjä Hugo Chavez katkaisi suhteet vuonna 2009. Päätös liittyi Israelin toimintaan Gazassa vuonna 2008, jolloin maa niin ikään taisteli Gazassa toimineita aseellisia ryhmittymiä vastaan.