Varustelekan perustaja ja omistaja Valtteri Lindholm kertoo elämäkerrassaan toksisista parisuhteistaan.
Varustelekan perustaja ja omistaja Valtteri Lindholm, 43, paljastaa elämäkerrassaan Ryysyillä rikkauksiin, miksi hän ei käynyt varusmiespalvelusta.
Inttiaiheista vaatetta ja tavaraa läpi historiansa myyneen Varustelekan omistaja on aiemmin kertonut julkisuudessa syyksi siviilipalvelukselle muun muassa motivaation puutteen ja Puolustusvoimien silloisen vanhanaikaisuuden.
Kirjassaan Lindholm kuitenkin sanoo, että suurelta osin päätöksen vaikutti hänen ensimmäinen tyttöystävänsä.
– Tyttöystäväni oli tuolloin meillä lapsuudenkodissani koko ajan. Siis ihan koko ajan, eli hän käytännössä asui meillä perheeni luona. Hänellä oli virallisesti oma asunto, mutta hän ei halunnut olla ilman minun seuraani, Lindholm kertoo kirjassa.
Pariskunta muutti ylioppilaskirjoitusten jälkeen Vantaan Ylästöön Lindholmin serkun rakentaman talon alakerrassa olleeseen vuokrakaksioon.

Lindholm kertoo tuntevansa häpeää kokemastaan lähisuhdeväkivallasta. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Lindholm kertoo puntaroineensa varusmiespalvelukseen lähtemistä pitkään: toisaalta hän oli kiinnostunut sotajutuista ja taisteluista, toisaalta ihmisten tappaminen ja oikea sota olivat hänen vakaumustaan vastaan. Lopulta hän päätti lähteä inttiin kuudeksi kuukaudeksi.
– Ajattelin, että siellä olisi varmaan ihan hauskaakin. Tyttöystäväni kuitenkin vastusti asiaa. Hän ei halunnut, että olisin armeija-aikana pitkiä rupeamia pois hänen luotaan, ja uhkasi tappaa itsensä, jos lähden sinne, Lindholm kertoo.
– Se oli tosi huono parisuhde. Jäin vangiksi toisen ihmisen masennukseen, itsetuhoisuuteen ja takertuvuuteen.

Valtteri Lindholm löysi kolmekymppisenä nykyisen vaimonsa Johannan. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Niinpä Lindholm päätyi suorittamaan siviilipalvelua Hämeenkylän lukiossa ja yläasteella. Pari erosi vasta aikuisuuden puolella, kun nainen löysi toisen miehen ulkomailta.
– Fyysistä väkivaltaa ei ollut, mutta itsetuhoisuuden kautta tapahtuvaa hallintaa ja hyväksikäyttöä riitti. Suhde alkoi, kun olin vasta lapsi, eikä aikuiseksi kasvettuanikaan kukaan tullut lempeästi kertomaan, että näin pidät puoliasi, korkeintaan halveksuen ihmettelemään, että miksi annat itseäsi kohdella noin.
Lindholm sanoo kirjassaan kärsineensä myös myöhemmissä suhteissa lähisuhdeväkivallasta – niin fyysisessä kuin henkisessä muodossa. Pahinta oli hänen mukaansa intiimien yksityisasioiden julkaiseminen somessa ja samalla vallan julkinen riisuminen.
– Tuo häpeä ei ole jättänyt minua vieläkään täysin rauhaan.
Kymmenisen vuotta sitten Lindholm löysi vaimonsa Johannan. Onnellisella parilla on kaksi poikaa.
Sitaatit ovat Tomi Lindblomin kirjoittamasta kirjasta Ryysyillä rikkauksiin (Docendo).