Toyotan Kalle Rovanperän mahdollisuudet uransa kolmanteen maailmanmestaruuteen kasvoivat Keski-Euroopan MM-rallissa lauantaina.
Rovanperän tallikaveri, rallin MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier ajoi ulos tieltä lauantaiaamuna. Ogierin autosta puhkesi eturengas, minkä myötä auto suistui päin puita.
Samalla Ogier menetti ison potin pisteitä, mikä avaa mahdollisuuden Rovanperälle ja kisassa kolmantena olevalle Elfyn Evansille. Walesilainen Evans nousee MM-sarjan kärkeen, jos pitää autonsa tiellä sunnuntaina.
– Vasen eturengas meni rikki. Ilmanpaineesta varoittava sensori ei toiminut, joten en saanut tietoa rengasrikosta heti. Tajusin sen vasta edellisessä mutkassa, eikä auto kääntynyt ollenkaan, Ogier harmitteli.
– En olisi voinut tehdä mitään toisin. Se on aika turhauttavaa. Huomenna (sunnuntaina) haemme kymmentä pistettä. Taistelemme mestaruudesta loppuun asti, mutta se ei ole tärkeintä elämässä. Pääasia, että olemme Vincentin (kartanlukija Landais) kanssa kunnossa.
Toyotan merkkimestaruus sinettiä vailla
Rovanperän johto ennen sunnuntain neljää erikoiskoetta on muhkeat 36,3 sekuntia toisena olevaan Hyundain Ott Tänakiin. Varmistelulle ei ole kuitenkaan varaa, sillä myös sunnuntaina on jaossa isot pisteet.
– Aika hyvä päivä. Iltapäivällä oli aika vaikea ajaa, kun oli pakko jättää riskit pois. Olisi haluttanut mennä kovempaakin, Rovanperä naureskeli.
– Huomenna on luvassa varmasti loppuun asti kovaa taistelua pisteistä. Ei ole varmasti helppoa, sillä Seb pääsee nyt parhaalta lähtöpaikalta ajamaan.
Toyota on varmistamassa merkkimestaruuden jo kauden kolmanneksi viimeisessä rallissa. Jotta Hyundai pystyisi venyttämään ratkaisua, pitäisi Toyotan kokea sunnuntaina täydellinen katastrofi.
– Aika hyvältä näyttää. Kallella on reilu johto, mutta kyllä siinä varmasti Tänakilla ja Evansilla tulee taistelua huomenna. Onneksi saamme Sebin mukaan huomenna ajamaan supersunnuntain pisteistä, summasi tallipomo Juha Kankkunen.