Bayern München voitti Borussia Dortmundin kotonaan 2–1.


Bayern Münchenin Michael Olise (oik.) tuulettaa voittomaaliksi jäänyttä 2–0-osumaansa. EPA / AOP
Saksan titaanien kohtaamisia kutsutaan ”Der Klassikeriksi”. Nimitys pohjautuu ajalle, jolloin Borussia Dortmund uhkasi Bayern Münchenin futisvaltaa joka vuosi.
Viime vuosina nämä klassikot ovat olleet poikkeuksellisen yksipuolisia. Tänäkin syksynä Dortmund oli jäänyt jo neljän pisteen päähän baijerilaisista ennen keskinäisen ottelun alkua.
Sen jälkeen eroa on nyt seitsemän pistettä.
Harry Kane puski Bayernin johtoon avausjakson puolivälissä Joshua Kimmichin antamasta kulmapotkusta.
Ottelu näytti ratkenneen jo, kun vaihtopelaaja Jobe Bellingham kompuroi pallon kanssa oman maalinsa edessä 79. minuutilla ja päästi Michael Olisen liukumaan 2–0-johdon isännille.
Mustakeltaiset nousi kuitenkin vielä maalin päähän hienon hyökkäyksen päätteeksi. Norjalainen Julian Ryerson keskitti ja vain hetken kentällä ollut Julian Brandt viimeisteli vieraiden 2–1-kavennuksen.
Enempää maaleja ei Allianz Arenalla kuitenkaan nähty. Bayern München johtaa Bundesliigaa puhtaalla pelillä seitsemän kierroksen jälkeen.
Toisena oleva Leipzig on jäänyt jo viiden pisteen päähän.
Samaan aikaan Lontoossa Arsenal kaatoi Fulhamin Valioliigassa 1–0 Leandro Trossandin toisen jakson maalilla.
Tulos takaa sen, että Tykkimiehet jatkaa liigan kärjessä riippumatta sunnuntain Liverpool–Manchester United-ottelun tuloksesta.