Pakistan ja äärijärjestö Talebanin hallitsema Afganistan ovat sopineet välittömästä aselevosta. Asiasta kertoi neuvotteluita välittäneen Qatarin ulkoministeriö.

– Osapuolet sopivat välittömästä aselevosta ja mekanismeista, joilla vahvistetaan kestävää rauhaa ja vakautta maiden välillä, qatarilaisministeriö sanoi varhain sunnuntaina.

Pakistan ja Afganistan sopivat myös järjestävänsä lähipäivinä lisää tapaamisia varmistaakseen, että aselepo pannan täytäntöön ja kestää.

Pakistanin puolustusministeri Khawaja Asif niin ikään vahvisti, että aselevosta oli päästy sopuun. Hänen mukaansa osapuolten on määrä tavata seuraavan kerran Turkin Istanbulissa viikon päästä lauantaina.

– Afganistanista johdettu terrorismi Pakistanin maaperällä loppuu välittömästi. Molemmat maat kunnioittavat toistensa itsemääräämisoikeutta, Asif sanoi sosiaalisessa mediassa.

Qatarin pääkaupungissa Dohassa käytyjä neuvotteluja on ollut välittämässä myös Turkki.

Edellinen aselepo ei kestänyt

Pakistan ja Afganistan sopivat viimeksi keskiviikkona väliaikaisesta aselevosta, jonka oli määrä kestää kaksi vuorokautta. Aselepo keskeytti hetkeksi maiden väliset yhteenotot, joissa on kuollut kymmeniä taistelijoita ja siviilejä.

Talebanin mukaan aselepoa kuitenkin rikottiin. Qatarin ulkoministeriön mukaan ainakin kymmenen ihmistä on saanut surmansa Pakistanin ilmaiskuissa aiemman aselevon jälkeen.

Väkivaltaisuudet naapurimaiden välillä leimahtivat viime viikolla, kun Afganistanissa tapahtui kaksi räjähdystä, joista Taleban syytti Pakistania. Taleban aloitti hyökkäyksen etelärajansa varrella ”kostona Pakistanin tekemistä ilmaiskuista”.

Pakistan on pitkään syyttänyt Afganistania siitä, että se suojelee pakistanilaisen Taleban TTP -järjestön militanttiryhmiä maaperällään. Afganistan on kiistänyt syytökset. Pakistanin mukaan Taleban TTP on surmannut satoja pakistanilaisia sotilaita sen jälkeen, kun Taleban palasi valtaan Afganistanissa vuonna 2021.