Pakistan ja äärijärjestö Talibanin hallitsema Afganistan ovat sopineet välittömästä aselevosta, kertoo neuvotteluita välittäneen Qatarin ulkoministeriö.
Osapuolet sopivat Qatarin mukaan neuvotteluissa myös rauhan vakiinnuttamiseksi perustettavista mekanismeista.
Pakistan ja Afganistan sopivat keskiviikkona väliaikaisesta aselevosta, jonka oli määrä kestää kaksi vuorokautta. Talibanin mukaan aselepoa kuitenkin rikottiin.
Qatarin ulkoministeriön mukaan ainakin kymmenen ihmistä on saanut surmansa Pakistanin ilmaiskuissa aiemman aselevon jälkeen.