Neljä parikymppistä miestä oli vankilassa yhdeksän kuukauden ajan ennen kuin Helsingin hovioikeus vapautti heidät.

Helsingin hovioikeus-kyltti pääoven yläpuolella.

Avaa kuvien katselu

Käräjäoikeus tuomitsi miehet ehdottomiin vankeusrangaistuksiin, mutta Helsingin hovioikeus vapautti heidät syytteistä. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Syyttömien vangitseminen katujengijutussa tuli maksamaan valtiolle reilusti yli puoli miljoonaa euroa.

Neljä parikymppistä miestä tuomittiin kesällä 2023 RK-katujengijutussa noin 2–3 vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Miehet valittivat tuomioistaan. Helsingin hovioikeus käsitteli juttua viime vuoden keväällä ja päästi nelikon vapaalle odottamaan hovituomion antamista. Joulukuussa antamallaan tuomiolla hovioikeus vapautti miehet syytteistä.

He ehtivät olla syyttöminä vankilassa noin yhdeksän kuukauden ajan.

Yhden vankipäivän hinta oli vuonna 2023 keskimäärin 249 euroa. Miesten kohdalla vankilavuorokausista muodostui siis lähes 270 000 euron lasku valtiolle.

Niin sanottuja koppikorvauksia eli syyttömänä vangitulle maksettavia korvauksia valtio joutui maksamaan yhteensä ainakin yli 245 000 euroa.

Valtio kuittasi puolustajien palkkiot

Kaksi miehistä oli käräjätuomion antamisen aikaan töissä, ja heille valtio joutui korvaamaan tulot, jotka he vankeuden takia menettivät.

Miesten puolustamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut jäivät niin ikään valtion maksettaviksi. Oikeudenkäyntiavustajien palkkiot käräjä- ja hovioikeudessa olivat yhteensä yli 70 000 euroa.

Kun oikeudenkäyntikuluihin, koppikorvauksiin ja vankipäivien kuluihin lisätään vangeille maksettava minimikäyttöraha, valtion tappioksi jäävä summa nousee noin 600 000 euroon.

Summa ei sisällä esitutkinnasta, syyttämisestä ja oikeudenkäynnistä heidän osaltaan aiheutuneita kuluja.