Mustajärvi kertoi tällä viikolla, että hänellä on kasvain ja kaikki sovitut keikat perutaan.

Pate Mustajärvi violetissa puvussa ja hatussa.

Avaa kuvien katselu

Pate Mustajärvi kuvattu Emma-gaalassa vuonna 2024. Kuva: Susanna Pesonen / Yle

Manserock stadionilla -konsertti toteutuu ilman Pate Mustajärveä.

Lipunmyynnistä vastaava lippu.fi ilmoittaa asiasta tapahtuman sivuilla: ”Pate Mustajärven esiintyminen Manserock stadionilla -konsertissa on peruttu vakavan sairastumisen johdosta”.

Mustajärvi kertoi torstaina, että hänen kehostaan on löytynyt kasvain ja kaikki sovitut keikat perutaan. Tuolloin osallistuminen elokuussa järjestettävään konserttiin jäi vielä avoimeksi.

Suomalainen muusikko Pauli Antero ”Pate” Mustajärvi.

Manserock stadionilla -tapahtumaa on markkinoitu näkyvästi juuri Mustajärven ja Eppu Normaalista tunnetun Martti Syrjän kasvoilla.

Konsertti järjestetään Tampereella Tammelan stadionilla 1. elokuuta 2026.

Tapahtumassa esiintyvät paluun keikkalavoille tekevä Negative sekä Kaikkien aikojen manserock -orkesteri, jonka yhtenä solistina piti olla Mustajärvi.

Nyt bändiin jäävät vielä Martti Syrjän ohella solistit Mikko Alatalo ja Heikki Hela. Yksi lisäsolisti julkaistaan joulukuussa.

Lisäksi yhtyeessä soittavat ja laulavat rumpali Aku Syrjä, basisti Sami Ruusukallio, kosketinsoittaja ja taustalaulaja Kalle Ruusukallio, kitaristi Juha Torvinen sekä taustalaulajat Toni Lähteenmäki ja Nelli Petro.

Pate Mustajärvi on 69-vuotias tamperelainen muusikko, joka on tullut tunnetuksi Popedan alkuperäisenä solistina. Hän jätti yhtyeen vuonna 2023 ja on sen jälkeen jatkanut soolouraa.