Tekoälyn on arvioitu mullistavan työmarkkinoita lähivuosien aikana.

Ensimmäiset merkit ihmistyöntekijöiden laajamittaisesta korvaamisesta tekoälytyökaluilla saattavat olla jo näkyvissä Yhdysvalloissa, kertoo talouslehti The Economist.

Erityisesti tekoäly näyttää vaikuttavan vastavalmistuneiden työpaikkoihin tietotekniikan alan asiantuntijaorganisaatiossa.

Harvardin yliopiston tohtoriopiskelijat Seyed Hosseini ja Guy Lichtinger selvittivät tutkimuksessaan työpaikkailmoitusdatan perusteella, milloin ja mitkä yritykset alkoivat laajamittaisesti palkata tekoälyasiantuntijoita kehittämään järjestelmiä, joissa tekoälyä hyödynnetään yrityksen päivittäisessä toiminnassa.

Jos tekoälyllä ei olisi ollut suurta vaikutusta työmarkkinoihin, olisi uusien työuran alkuvaiheessa oleville vastavalmistuneille sopivien työpaikkojen määrän pitänyt olla suurin piirtein sama kaikissa yrityksissä.

Tutkimuksessa selvisi, että tekoälyyn panostaneet yritykset ovat viime vuosina palkanneet huomattavasti vähemmän uusia vastavalmistuneita työntekijöitä verrattuna niihin yrityksiin, jotka eivät ole palkanneet tekoälyasiantuntijoita.

Kokeneita työntekijöitä sen sijaan palkattiin yhtä paljon kaikissa yrityksissä.

Tutkijat pohtivat, että vastavalmistuneiden suhteellisen yksinkertaiset mutta aikaa vievät työtehtävät näyttävät olevan erityisen helposti tehtävissä tekoälytyökaluilla. Laajamittaisia irtisanomisia ei ole tutkijoiden mukaan juuri tehty, vaan uusia vastavalmistuneita työntekijöitä ei vain yksinkertaisesti ole palkattu.

Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että yksittäisen tutkimuksen tulosten perusteella ei voi vetää suoria johtopäätöksiä työmarkkinoiden tilanteesta.